Meripäivillä on ”perusvuoden” jälkeen taas ”supervuosi” – Toissa vuonna vetonaulana olivat isot purjelaivat, tänä vuonna upeat puuveneet

Linda Varoma

Yleisöä odottamassa paraatia viime vuoden Meripäivillä.
Yleisöä odottamassa paraatia viime vuoden Meripäivillä.

Viikon päästä torstaina alkava Kotkan Meripäivät alkaa pikku hiljaa näkyä kaupungilla.

Esimerkiksi Meripäivien infopiste avattiin keskiviikkona Merikeskus Vellamon katutasoon ja Lasten Meripäiviä valmistellaan parhaillaan yhteisötalo Messissä.

— Viime vuosi oli Tall Ships Races -tapahtuman (2017) jälkeen ”perusvuosi”. Tänä vuonna on taas Puuvenemessujen myötä melkoinen ”supervuosi” Meripäivillä, tapahtumapäällikkö, vt. kulttuurijohtaja Tiina Salonen kuvaili Meripäivien tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

— Meripäiväparaatista olen joka vuosi sanonut, että se on ennätyksellisen pitkä ja sanon sen taas. Tänä vuonna paraatiin osallistujia on 60, kun viime vuonna oli 54.

Kotkansaarella kannattaa jo totutella tuleviin liikennejärestelyihin. Muun muassa Tornatorintie suljetaan liikenteeltä Puuvenemessujen ja Meripäivien ajaksi. Kauppakatu muuttuu torin ja Satamakadun välillä ”basaarikäytäväksi” Meripäivien ajaksi. Keskuskatu on luonnollisesti varattu avajaisparaatille torstai-iltana 25. heinäkuuta.

— Kiusallamme emme sulje katuja, vaan kaikki tapahtuu järjestelyjen ja turvallisuuden takia.

Autoilijoille perustetaan väliaikainen maksullinen pysäköintialue Satamakadulle entisen VR:n makasiinin alueelle. Järjestäjät kehottavat kuitenkin juhlijoita suosimaan julkista liikennettä. Varsinkin avajaisparaatia ennen ja sen jälkeen Kotkansaaren ulosmenoväylät voivat ruuhkautua. Jos mielii paraatia katsomaan, paikalle on syytä suunnata hyvissä ajoin eikä jättää lähtöä viime tinkaan.

Lisätietoa Meripäiville saapumisesta löytyy täältä

Luetuimmat