"Tänä vuonna kaivataan perinteitä" – Joulunavaus tuo lauantaina Karhulan torille kaupunginjohtajan, paikallisia yhdistyksiä ja seuroja sekä käsityöläismarkkinat

Karhulan liikkeenharjoittajien joulutapahtumassa vierailevat myös joulupukki ja muori. Torin esiintymislava valaistaan oranssiksi naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Sari Tauru

Karhulan joulunavauksella on pitkät perinteet. Vuonna 2017 tapahtumaa vietettiin sadesäässä. Joulupukki ja muori kastelivat nuttunsa torilla.
Karhulan joulunavauksella on pitkät perinteet. Vuonna 2017 tapahtumaa vietettiin sadesäässä. Joulupukki ja muori kastelivat nuttunsa torilla.

Joulu avautuu Karhulassa lauantaina 28. marraskuuta. Karhulan liikkeenharjoittajien joulutapahtuma tuo valoa ja toimintaa torille ja sen ympäristöön kello 9–13.

Karhulan liikkeenharjoittajien puheenjohtaja Ismo Räty kertoo, että suosittu tapahtuma järjestetään tänä vuonna paikallisten ihmisten pyynnöstä.

– Karhulan joulunavauksella on pitkät perinteet. Se on tärkeä sekä asukkaille että Karhulan yrityksille. Monet odottavat tapahtumaa, sillä siitä alkaa joulun odotus. Uskon, että etenkin tänä vuonna kaivataan perinteitä, Räty sanoo.

Kaupunginjohtaja pitää avauspuheen

Ohjelma alkaa aamuyhdeksältä torin esiintymislavalla Kotkan kaupunginjohtaja

Esa Sirviön avauspuheella. Tanssikoulu Vikman esittelee toimintaansa kello 10. Peli-Karhujen naiskoripalloilijat esittäytyvät kello 11.

Viihdekuoro Stemmarit tarjoilee jouluisia lauluja kello 11.30 alkaen. Toritapahtuma päättyy puoliltapäivin Karhulan työväennäyttämön esitykseen.

– Paikalliset seurat ovat tärkeä osa tapahtumaa. Esimerkiksi Peli-Karhujen ja Karhulan työväennäyttämön kanssa olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä.

Ella Karttunen

Kaupunginjohtaja Esa Sirviö pitää avauspuheen Karhulan torilla lauantaina kello 9.
Kaupunginjohtaja Esa Sirviö pitää avauspuheen Karhulan torilla lauantaina kello 9.

Tapulin edustalla on käsityöläismarkkinat

Seurakuntakeskuksen ja Tapulin talon edustalla sekä viereisellä parkkipaikalla on käsityöläismarkkinat. Räty kertoo, että mukana on myös Sammonmäen joulumarkkinoilta tuttuja myyjiä. Perinteiset markkinat peruuntuivat tältä vuodelta.

– Halusimme tarjota paikallisille käsityöläisille paikan tulla myymään tuotteitaan.

Torilla voi tavata myös joulupukin ja muorin, jotka jakavat karkkia.

Joulutapahtuma jatkuu Karhulan Hovin pihassa kello 14–16.

Punaisessa mökissä joulupukki ottaa vastaan lasten toiveita. Tarjolla on makkaraa ja kuumaa mehua.

Torin esiintymislava valaistaan oranssilla

Karhulan keskusta saa viikonloppuna myös jouluvalaistuksen. Torille on pystytetty joulukuusi. Valoja viritellään myös kauppojen näyttöikkunoihin.

Karhulan liikkeenharjoittajat osallistuu kansainväliseen Oranssit päivät -kampanjaan, jossa vaaditaan loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle. Kampanja näkyy Karhulan katukuvassa, muun muassa torin esiintymislava ja monet keskustan liikkeiden näyteikkunat valaistaan oranssilla 10. joulukuuta asti.

Oranssit päivät -kampanjan järjestää YK:n alainen UN Women -järjestö.

Maskit mukaan

Räty kertoo, että joulunavaustapahtumassa noudatetaan virallisia terveydenhoitoviranomaisten antamia koronasuosituksia.

– Käytämme maskeja sekä huolehdimme hygieniasta ja turvaväleistä. Esimerkiksi myyntikojut sijoitetaan tavallista väljemmin.

Myös tapahtumaan osallistujia pyydetään noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Tapahtumassa on maskisuositus.

Karhulan joulunavaus lauantaina 28.11. kello 9–13 Karhulan torilla ja Karhulan Hovissa kello 14–16.