Haminalaiskaunottaret olivat pääosissa muotitaiteilija Jukka Rintalan näyttelyn avajaisissa – Haminan Raatihuoneella on nähtävillä muun muassa Linnan juhlien pukuloistoa

Unelmien tanssiaiset -näyttelyn lisäksi Rintalan töitä on esillä Sevenon lasistudion tiloissa Kauppatorin varrella.

Ella Karttunen

Haminalaiselle Silvia Jurvansuulle muotitaiteilija Jukka Rintala suunnitteli puvun varta vasten Haminan Raatihuoneella järjestetyn näyttelyn avajaisiin.
Haminalaiselle Silvia Jurvansuulle muotitaiteilija Jukka Rintala suunnitteli puvun varta vasten Haminan Raatihuoneella järjestetyn näyttelyn avajaisiin.

Haminan Raatihuoneella oli keskiviikkona Linnan juhlien tuntua kuvankauniiden mallien liihotellessa valtuustosalin lattialla pitkissä juhlapuvuissaan.

– Liikkeessä vaate on parhaimmillaan, kertoi puvut suunnitellut muotitaiteilija Jukka Rintala.

Unelmien tanssiaiset -näyttelyn pääosiin Rintalan pukuja kantamaan olivat haminalaisista päässeet Ella Tepponen, Silvia Jurvansuu ja Anna-Maria Osola-Tähtinen sekä suunnittelijan luottomalli Jaana Puupponen.

Yksi puvuista oli tehty varta vasten Rintalan näyttelyn avajaisiin Haminaan.

Raatihuoneella olevassa näyttelyssä olevat asut on kaikki tehty tietyille asiakkaille.

– Näitä pukuja ei ole kuin yksi maailmassa. Joten näitä voi verrata muodin puolella taideteoksiin, sanoi Rintala.

Näyttelyyn on pyritty kokoamaan asuja eri vuosikymmeniltä.

– Tämä on samalla myös esittely minun historiastani.

Rintala painottaa, että kaikki hänen tuotteensa tehdään Suomessa.

– Tämä on myös ylistys suomalaiselle osaavalle kädentaidolle ja taiteelliselle osaamiselle.

Ella Karttunen

Haminalainen Ella Tepponen oli näyttelyn avajaisissa mallina sekä laulajana.
Haminalainen Ella Tepponen oli näyttelyn avajaisissa mallina sekä laulajana.

Rintalan mielestä Suomessa on varsin fakkiintunut käsite suomalaisesta muotoilusta ja taiteesta.

– Meillä on suuria taiteilijoita ja tekijöitä, kuten Alvar Aalto, joiden teosten mukaisesti meillä on totuttu lokeroimaan asiat ja määrittelemään näiden vanhojen ikonien pohjalta, minkälaista suomalainen taide saa olla.

Rintalan mielestä nämä suuret taiteilijat ovat omalla työllään näyttäneet, että kaikki taiteilijat ja suunnittelijat ovat erilaisia.

– Itse en ole pysynyt lokeroissa, vaan tehnyt erilaisia asioita.

Rintalan mielestä muodin ja taiteen maailmassa tärkeintä on tyyli.

– Se että pysyy omassa linjassaan ja pitää oman tyylinsä.

Suunnittelussa korostuu persoona ja materiaali

Puvuista suurin osa on desingmuseosta lainassa ja osa asiakkaiden näyttelyyn lainaamia.

– Yksikään näistä asuista ei ole myynnissä. Ja kaikilla puvuilla on oma historiansa.

Rintala muistuttaa, että vain osa näyttelyä koostuu Linnan juhlien puvuista, joista hän on noussut erityisen suureen suosioon.

– Varsinaisesti se on kuitenkin vain kymmenen prosenttia minun työstäni. Me teemme tuotteita arjesta juhlaan.

Pukuja suunnitellessaan Rintala ottaa aina ensimmäisenä huomioon asiakkaiden mielipiteet, persoonan ja materiaalin, josta puku tehdään.

– Suuri osa asiakkaistani on kuitenkin ihmisiä, joita en ole koskaan edes tavannut.

Ella Karttunen

Muotitaiteilija Jukka Rintala asetteli luottomallinsa Jaana Puupposen pukua kuvaajien ristitulessa.
Muotitaiteilija Jukka Rintala asetteli luottomallinsa Jaana Puupposen pukua kuvaajien ristitulessa.

Ensi vuoden Tattoossa mukana

Rintalan näyttelyä suunniteltiin aluksi osaksi Hamina Tattoota, joka jäi tänä vuonna pitämättä.

Rintalan mielestä näyttely olisi sopinut loistavasti uniformujen ja musiikin maailmaan.

Tattoo -tapahtuman peruunnuttua Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen oli pohtinut myös näyttelyn järjestelyä uudelleen.

– Hannu kysyi minulta, että toteutetaanko näyttely nyt pienimuotoisena kokeiluna. Mutta minä sanoin, että me emme kokeile, vaan me teemme, kertoi Rintala.

Kaukiainen oli tyytyväinen lopputulokseen ja lupaa Rintalan näyttelyn olevan mukana Tattoossa ensi vuonna.

– Näyttely ja Pietarin baletti ovat yksi osa tulevaa Tattoo -tapahtumaa, sanoi Kaukiainen.

Näyttelyn avanneelta ja sen suojelijana toimivalta valtioneuvos Riitta Uosukaiselta on näyttelyssä esillä yksi hänen puvuistaan.

Uosukaisen mielestä näyttelyn toteuttaneet Jukka Rintala ja visualisti Matti Vaskelainen ovat tulevaisuuden ihmisiä, jotka kunnioittavat laadun intohimoa ja tyytyvät vain parhaaseen.

– Tahmatassujen keskinkertaisuuteen ei saa tottua, siihen että kunhan on, totesi Uosukainen.

Ella Karttunen

Jukka Rintalan luomuksissa on väriloistoa ja linjakkuutta.
Jukka Rintalan luomuksissa on väriloistoa ja linjakkuutta.

Unelmien tanssiaiset -näyttely

Haminaan Raatihuoneelle näyttelynsä tuonut muotitaiteilija Jukka Rintala on veistoksellisten muotojen mestari.

Näyttelyä koristavat Rintalan piirrokset ja maalaukset.

Unelmien tanssiaiset -näyttelyn on suunnitellut visualisti Matti Vaskelainen työryhmineen.

Rintalan käden jälki näkyy myös Kauppatorin laidalla sijaitsevassa Sevenon lasistudion tiloissa, joissa on esillä yhteistyössä lasitaiteilija Anne Takasen kanssa tehty kattausnäyttely.

Näyttelyt ovat avoinna 2.7. – 15.8.

Uusimmat uutiset