Aalto-yliopiston professori uskoo yhä Kantasataman outletiin

Raimo Eerola

Maankäyttöinsinööri Tom Masalin (vas.) allekirjoitti Kotkan puolesta vuokrasopimuksen tontista, jolle outlet-keskus pitäisi rakentaa. Kantasataman Outlet Oy:n puolesta nimen piirsi Cameron Sawyer. Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on selin kameraan.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa markkinoinnin professorina toimiva Arto Lindblom ei ole menettänyt uskoaan kauppakeskusten vetovoimaan. Hän uskoo, että myös Kotkan Kantasatamaan suunnitellulla outlet-keskuksella on mahdollisuudet kannattavaan liiketoimintaan.

Kymen Sanomat haastatteli Lindblomia outlet-hankkeen tiimoilta tammikuussa 2014. Silloin Lindblom arvioi, että outletilla voi olla oikein hyvätkin menestymisen mahdollisuudet verrattuna moniin muihin kaupan hankkeisiin.

— Taloudellinen tilanne on viime vuosina ollut hyvin haastava. Oli erittäin ymmärrettävää ja järkevää, että outlet-hankkeessa otettiin aikalisä ja nyt, kun taas näkyy valoa tunnelin päässä, siihen palataan, Lindblom sanoo.

Lindblom uskoo, että kauppakeskuksilla on oma asiakaskuntansa myös tulevaisuudessa verkkokaupan yleistymisestä huolimatta. Mutta pelkkä kauppakeskus ei riitä, vaan saman katon alta on löydyttävä hyvin erilaisia palveluja monipuolisesti.

— Nykyään kilpaillaan paitsi asiakkaiden rahasta myös ajasta.

Olennainen kysymys Lindblomin mielestä on se, minkä kokoisen kauppakeskuksen mahdollinen asiakasvirta pystyy ylläpitämään.

— Kilpailu alalla kasvaa, eikä markkina helppo ole, vaikka talous vielä lisääkin elpyisi.

Kannattavan liiketoiminnan edellytyksinä Lindblom näkee sekä oikeanlaiset ankkuriyritykset että täydentävät lisäpalvelut.

Niin vuonna 2014 kuin nytkin Lindblom on sitä mieltä, että Kotkan outlet-hanke voi Lindblomin mukaan menestyä, jos se keskittyy vahvasti nimenomaan venäläisten matkailijoiden mieltymysten huomioimiseen.

Suoraa laivalinjaa Kotkan ja Pietarin välillä hän pitää erittäin tärkeänä.

Lindblomin mielestä onkin tärkeää, että outlet-kylään rakennetaan mahdollisimman monipuolinen kokonaisuus erilaisia palveluja.

Myymälöitten ja hotellin lisäksi esimerkiksi elokuvateatteri, taidenäyttelytila ja ravintolat ovat juuri sitä, mitä venäläiset hakevat.

Myös alueen muun matkailutarjonnan kytkeminen tiiviisti hankkeeseen on Lindblomin mielestä hyvä asia.

Joka tapauksessa kilpailu venäläisten rahoista on kovaa. Lindblomin mielestä kilpailussa pärjää vain, jos rakentaa kokonaisuutta venäläisten tarpeista ja lähtökohdista.

Eija Anttila