Pyhtäällä hiljennyttiin kolmen kynttilän iltaan — Levin mökkipalossa menehtyneiden koululaisten vuoksi järjestetty suruhartaus täytti Pyhtään kirkon

Pyhtäällä on järjestetty tukea tragedian vuoksi.

Ville Vanhala

Ennen suruhartausta Pyhtään kirkon seinustalle sytytettiin kolme kynttilää.
Ennen suruhartausta Pyhtään kirkon seinustalle sytytettiin kolme kynttilää.

Pyhtään Pyhän Henrikin kirkon alttarilla palaa kaksi kynttilää. Ihmisiä astelee avoimesta ovesta sisälle: lapsia ja heidän vanhempiaan, kaiken ikäisiä pyhtääläisiä, nuoria, joista osa kantaa käsissään valkoisia ruusuja.

Kirkko tulee vähitellen täyteen. Kenkien kopina lakkaa, supina vaimenee hiljaisuudeksi.

Pyhtään seurakunnan nuorisopappina toimiva pastori Tanja Roiha sytyttää alttarille kolme kynttilää lisää.

Suruhartaus alkaa.

Koulussa suruliputus ja hiljainen hetki

Levin lomakeskuksen viime torstain ja perjantain välisen yön tulipalossa menehtyi kolme pyhtääläistä nuorta.

Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Ehon mukaan tragedian jälkeinen ensimmäinen koulupäivä menehtyneiden nuorten käymässä Huutjärven koulussa sujui maanantaina rauhallisesti ja hallitusti.

— Koulussa järjestettiin suruliputus ja vietettiin hiljainen hetki. Oppilaille ja koulun henkilökunnalle tarjottiin mahdollisuus ulkopuoliseen kriisiapuun ja ohjeistusta surun kohtaamiseen.

Pyhtään kunnan ja Pyhtään seurakunnan lisäksi kriisiapua ovat tarjonneet Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän sosiaalipäivystys ja Mannerheimin lastensuojeluliiton työntekijät.

— Tämä tragedia on koskettanut laajasti koko Pyhtään kunnan yhteisöä, Eho toteaa.

Tragedia havahduttanut ihmiset

Pyhtään seurakunnan kirkkoherra Marjo Kujala kertoo, että kolmen nuoren tapaturmainen menehtyminen on herättänyt paljon myötätuntoa ja välittämistä pyhtääläisten kesken.

— Pyhtäällä liki kaikki tuntevat toisensa, joten asia ei voi olla koskettamatta meitä kaikkia.

Kujalan mukaan koettu tragedia on havahduttanut ihmiset pohtimaan sitä, mikä on lopulta arvokasta ja tärkeää.

— Kollektiivisessa surutyössä ihmiset ovat keskustelleet, vaihtaneet ajatuksia ja jakaneet tunteita keskenään.

Kun suruhartaus on ohi, kirkkoon saapuneilla pyhtääläisillä on vielä mahdollisuus jäädä keskustelemaan kaikkia koskettaneesta tragediasta. Pyhtään seurakunnan ja Pyhtään kunnan henkilökuntien lisäksi heidän tukemaan on Kirkon henkisen huollon valmiusryhmä.

Vaikea ymmärtää tapahtunutta

Kirkon ovi avautuu. Ilta-aurinko alkaa läikehtiä lattiakivetyksellä.

Nuoret asettavat sytyttämiään kynttilöitä lähetyskynttelikköön.

Se tulee äkkiä täyteen.

Pyhtään kirkon pihalla pyhtääläisäiti kertoo, että nuorin Levin tulipalon uhreista oli hänen oman lapsensa ystävä.

Äidin mukaan hänen lapsensa oli vaikea ymmärtää tapahtunutta.

— Lapsi odotti turhaan, että näkisi ystävänsä maanantaina koulussa.

Luetuimmat