Liikenneturva: Älä syöksy kolariautosta tielle suin päin

Kai Skyttä

Yksi loukkaantui vakavasti ja kolme lievästi neljän auton kolarissa Tirilän sillan alla Lappeenrannassa.
Yksi loukkaantui vakavasti ja kolme lievästi neljän auton kolarissa Tirilän sillan alla Lappeenrannassa.

Kolarin jälkeen autoon jäänti voi vilkkaasti liikennöidyllä tiellä olla turvallisempaa kuin autosta poistuminen, sanoo koulutusohjaaja Toni Vuoristo Liikenneturvasta.

— Autoon istumaan jääminen voi joissain tapauksissa olla järkevää. Näin on esimerkiksi moottoriteiden ketjukolareissa. Jos kolarissa on jo osallisena monta autoa, ei ole hyötyä lähteä viemään varoituskolmiota tielle, Vuoristo sanoo.

Tieliikennelain mukaan kuljettajan on asetettava tielle varoituskolmio, jos ajoneuvo on pysähtynyt ajoradalle paikkaan, jossa se voi olla vaarana liikenteelle.

Vuoriston mukaan vilkkaasti liikennöidyllä tiellä olisi järkevintä ensin istua hetki autossa turvavyö kiinnitettynä ja tarkkailla, onko ulos turvallista mennä.

Varoituskolmio pitäisi lain mukaan sijoittaa riittävän etäälle pysähtyneestä ajoneuvosta niin, että muut kuljettajat huomaavat varoituksen ajoissa. Heijastinliivi pitää muistaa pukea päälle ennen ulos menoa, Vuoristo sanoo.

— Yleispätevää ohjetta kolariautosta nousemiseen on mahdotonta antaa. Sekin pitää ottaa huomioon, että shokissa ihminen ei toimi loogisesti.

Kuutostiellä Lappeenrannassa tapahtui viime viikolla neljän auton kolari. Siinä ensimmäisen kolariauton kuljettaja loukkaantui vakavasti noustuaan poikittain tielle jääneestä autostaan ja jäätyään auton alle.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.