Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto: Katalonia ei kykene dialogiin ilman EU:n tukea

Sami Kero/HS

Pekka Haavisto selvisi presidentinvaalien toiselle kierrokselle 2012.
Pekka Haavisto selvisi presidentinvaalien toiselle kierrokselle 2012.

Vihreiden presidenttiehdokas, kansanedustaja Pekka Haavisto haluaa Euroopan unionilta aktiivisempaa otetta Espanjan ja Katalonian välienselvittelyyn.

Haaviston mukaan EU voisi tarjota välitysapua tulehtuneeseen tilanteeseen.

Katalonian näkemykset ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

— Sekä Espanjan että Katalonian tulisi pyytää apua keskinäisen dialogin käymiseen, esimerkiksi joltakin EU-maalta tai unionilta itseltään.

Haaviston mukaan nyt on tilanne sellainen, että osapuolet eivät pysty keskinäiseen keskusteluun. Haavisto perää muutenkin Katalonian itsenäisyysäänestyksen ympärille syntyneen konfliktin rauhoittamista.

— Ensinnäkin väkivalta on saatava heti loppumaan. Tämä koskee erityisesti Espanjaa. Ei kansalaisia saa kohdella tuolla tavalla, sanoo Haavisto.

Ei ota kantaa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin

Euroopan unioni on Haaviston mukaan tarkoituksella ottanut etäisyyttä Katalonian tapahtumiin.

— EU katsoo, että kyse on itsenäisen jäsenmaan omasta asiasta, joka ei kuulu muille. EU:n kuitenkin tulisi olla aktiivisempi. Osapuolet tulee ehdottomasti saada samaan neuvottelupöytään.

Erilaisissa rauhanvälitystehtävissä poliittisen uransa aikana ollut Haavisto näkee koko kansanäänestysselkkauksen takana Espanjan oman historian, kenraali Francon ajat ja diktatuurin.

— Katalonia taas kokee, että se ei ole saanut keskushallinnolta riittävästi vastinetta omalle asialleen.

Hän muistuttaa, että vaikea baskialueen kriisikin terrorismi-iskuineen saatiin neuvottelemalla rauhoittumaan.

Haaviston mukaan Katalonian protestia on kuunneltava, mutta hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, tulisiko Katalonialle sallia itsenäisyys.

— On vähän vanhakantaista puhua uusien kansallisvaltioiden syntymisestä, mutta Katalonian näkemykset ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

”Suomella olisi rauhanvälityksen osaamista”

Haavisto tekee parhaillaan presidentinvaalikampanjaansa ja odottaa presidentti Sauli Niinistön ilmaantumista mukaan keskustelemaan muiden ehdokkaiden kanssa.

Haavisto arvostelee Niinistöä hienoisesta passiivisuudesta.

— Suomella on osaamista ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja rauhanvälitystehtävissä. Olemme pitäneet turhan matalaa profiilia.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.