Jamilahden opintotarjonta laajentuu — Haminassa on syksystä alkaen tarjolla kasvatustieteen ja erityispedagogiikan sekä kauppatieteen yliopisto-opintoja

Tarja Autio

— Kymenlaakson kesäyliopisto ja Jamilahden kansanopisto laajentavat avoimen korkeakoulun opintotarjontaa Haminassa, kertovat oppilaitosten rehtorit Sanna Gango ja Elina Ivakko.

Kymenlaakson kesäyliopisto ja Jamilahden kansanopisto laajentavat avoimen korkeakoulun opintotarjontaa Haminassa. Syksyllä 2019 Jamilahdessa alkavat kasvatustieteen, erityispedagogiikan sekä kauppatieteen korkeakouluopinnot, joita voi opiskella työn ohessa soveltuvina monimuoto-opintoina tai kokopäiväisesti kansanopistolinjalla.

Opinnot suoritetaan Itä-Suomen avoimen yliopiston opintoina ja ne ovat sen tutkintovaatimusten mukaisia.

— Vuoden mittaisen kasvatustiedelinjan aikana suoritetaan kasvatustieteen perusopinnot tai erityispedagogiikan perusopinnot. Kauppatieteen linja käsittää kauppatieteen perusopintojen suorittamisen vuoden aikana, kerrotaan oppilaitosten tiedotteessa.

Monimuoto-opinnot ovat itsenäistä opiskelua. Opiskelu tapahtuu pitkälti omatoimisesti verkon välityksellä.

— Opintoihin kuuluu ilta-aikaan pari kertaa kuussa järjestettävät tutor-tunnit. Monimuoto-opiskelu soveltuu hyvin työssä käyville sekä täydennyskoulutusta haluaville.

Kokopäiväinen kansanopistolinja käsittää 20 tuntia lähiopetusta viikossa Jamilahden kansanopistossa ja lisäksi opetuksessa käytetään yliopistojen verkko-oppimisympäristöjä.

Opiskelu on molemmissa vaihtoehdoissa maksullista. Lisäksi opiskelijalla on oltava oma kannettava tietokone. Erillisiä pääsyvaatimuksia ei ole, opinnot ovat avoimia kaikille. Opintoihin voi hakea jo nyt.

Tietoa opinnoista saa opistojen verkkosivuilta: kymenlaaksonkesayliopisto.fi ja jamilahti.fi