Lukijalta: Voiko rippikouluikäinen päättää sukupuolen korjaamisesta?

Aikoinaan useissa valtioissa tehtiin lobotomialeikkauksia. Lobotomialeikkauksen kehittäjä António Egas Moniz sai saavutuksestaan lääketieteen Nobel-palkinnon vuonna 1949. Lobotomiaa pidettiin hyvänä hoitona, koska sen uskottiin olevan mitä oivallisin ratkaisu mm. väkivalta- ja seksuaalirikosten ehkäisyyn ja skitsofrenian hoitoon. Kokeilu ei kuitenkaan menestynyt kauan yhdessäkään maassa, koska tulokset eivät vastanneet odotuksia. Epäinhimillisen luonteensa vuoksi lobotomialeikkauksista luovuttiin melko lyhyessä ajassa kaikissa sivistysvaltioissa.

Tämä tausta nousee mieleeni, kun seuraan nykyistä translain uudistamiseen liittyvää kirjoittelua maassamme. Muutosvaatimuksia perustellaan usein milloin milläkin tieteellisen tutkimuksen uudella väitteellä. Translain muuttamista tasa-arvoisemmaksi on ajanut erityisen voimakkaasti transsukupuolisten oma järjestö Trasek. Nykyisessä hallituksessa monet lienevät myötämielisiä Trasekin esityksille.

Yksi Trasekin vaatimuksista on, että sukupuolenkorjausleikkaukset ja hormonihoidot tulisi sallia Suomessa alaikäisille kansalaisille. Trasekin mukaan 15-vuotias ihminen on kyllin kypsä päättämään itse kaikista näistä hoidoista. Mutta kun lumipallo lähtee pyörimään, ehkäpä tulevaisuudessa hallituksen pohdittavana on lakiesitys, joka mahdollistaisi sukupuolenkorjausleikkaukset alle kouluikäisille lapsille heidän vanhempiensa tahdosta riippumatta.

On kuitenkin syytä miettiä, onko rippikouluikäinen tyttö tai poika oikeasti valmis tekemään itsenäisesti näin suuren ja usein varsin peruuttamattoman päätöksen. Teini-iässä henkinen kehitys on vielä pahasti kesken, omaan ulkonäköön ollaan tyytymättömiä ja suoranaiselle manipuloinnillekin ollaan herkkäuskoisia. Esimerkiksi moni tuntemani nainen on kertonut tulleensa itsensä kanssa sinuiksi vasta yli 40-vuotiaana.

Nykypäivän Suomessa tuntuu usein siltä, että aktiivinen vähemmistö ohjailee passiivista enemmistöä. Monet pyörittelevät päätään translakiesityksille, mutta eivät silti avaa suutaan julkisesti, koska pelkäävät saavansa suvaitsemattoman tuomitsijan leiman otsaansa. Mutta ehkäpä olisi paikallaan avata suunsa ainakin silloin, kun on kyse alaikäisistä lapsistamme. Vai tapahtuuko kenties niin, että parin vuosikymmenen päästä keskuudessamme on suuri määrä sisäisesti rikkinäisiä ihmisiä, jotka katuvat koko loppuelämänsä, kun lähtivät muuttamaan luontaista kehoaan joksikin muuksi nuoruuden ajattelemattomuudessaan? Tässä prosessissa menetetään useimmiten lisääntymiskykykin.

Historiasta voitaisiin oppia jotain. Kun kerta lobotomian kohdalla erehdyttiin, samanlainen moka voi toistua monessa muussakin asiassa, kun terve järki unohdetaan.

Mikko Haaksluoto, Kotka