Kymen Sanomat kiersi ja kuvasi venemessuilla: mielenkiintoisia veneitä ja muun muassa kakkivat linnut karkoittava pöllö, kääntyvillä teraseilla varustettu jahti ja pressun reijät korvaava pidike

Vene 18 Båt -messut polkaistiin käyntiin perjantaina. Viime vuonna messuilla kävi yli 71 000 vierasta ja kyseessä onkin Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma.

Raimo Eerola

Komeiden veneiden lisäksi messuilla riittää muutakin nähtävää.
Komeiden veneiden lisäksi messuilla riittää muutakin nähtävää.

Hieman ennen messualueen avaamista perjantaina kello 11.00 on porttien eteen jo kertynyt hienoista jonoa Helsingin Messukeskuksessa. On lähestymässä h-hetki eli Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 18 Båt -messujen käynnistyminen.


Jono ei ole ihme, sillä viime vuonna venemessuilla vieraili kaikkiaan yli 71 000 ihmistä, jonka potentiaalin ovat myös veneiden ja niihin tavalla tai toisella liittyvien ja hieman liittymättömienkin tuotteiden valmistajat sisäistäneet. Messuille osallistuu yli 300 yritystä ja seitsemässä hallissa on veneitäkin esillä yli 500 kappaletta. Kotimainen veneteollisuus on hyvin edustettuna, sillä veneistä yli puolet on suomalaisia.

Ainakin avajaispäivänä kiinnostuksen kohteina tuntuvat pitkälti olevan suuret ja kauniit, mutta myös uutuuksiin tunnetaan mielenkiintoa. Varsinkin alumiiniveneet ovat saaneet joukkoonsa monia uusia malleja, jotka eivät jää messukansalta huomaamatta.

Purjehtijoiden mekka eivät venemessut ole olleet enää aikoihin, sillä uusien purjeveneiden kauppa ei viime vuosina ole juurikaan käynyt. Tälläkin kertaa varsinaisia purjeveneitä messuilla on vain kolme, joskin yksi kolmesta on myös näyttelyn kallein vene eli Club Swan 50. Vaikuttava ja loistokas kyseinen jahti on, vaikkakin hieman riisutun näköinen ilman mastoa ja köliä.
Kotkan kaupunki aikoo elvyttää puuvenemessuperinteen ensi vuonna. Alkaneilla venemessuilla saa puuvenemessuista hyvin esimakua, sillä tervantuoksuisella osastolla on toinen toistaan komeampia luomuksia. Ja ainakin yksi niistä nähtäneen Kotkan puuvenemessuilla, sillä veneen perässä on kotisatamana Tiutinen.

Annabel Kotkasta
Puuveneosastolla ainakin eteläkymenlaaksolaisen messuvieraan huomio kiinnittyy puuvenekaunottaren perään: Annabel, kotisatama Tiutinen. Summalaisen Timperin veistämön vuonna 1964 rakentama vene lasketaan kotkalaisen Veijo Sorvarin tekemän ison saneerauksen jälkeen ensi kesänä vesille.

Raimo Eerola

Terassit mukana
Aina pitää kehittää jotain uutta ja poikkeavaa. Galeon 470 -veneen laidat aukeavat veden päälle terasseiksi. Tällä veneellä ei tarvitse välttämättä rantautua, kun voi asettua omalle terassille paistattelemaan päivää.

Hiekkalaatikolla ei leikitä

Ankkuriesittelijä on ottanut hiekkalaatikon avuksi. Oman ankkurin pienoismalli kilpailijoiden mallien kanssa laatikkoon ja sitten havainnollistetaan, kuinka paljon paremmin oma ankkuri hiekassa käyttäytyy.

Raimo Eerola

Komea nestori

Upseerit kulkivat tällä veneellä jatkosodan aikana Laatokalla. Ehkä istuivat veneen kolmessa istuinaukossa arvomerkkien mukaisessa järjestyksessä. Vuonna 1935 valmistettu Chris-Craft Triple cocpit on messujen vanhin, mutta ei vaatimattomin.

Reikien korvaaja

Veneilijöiden riesana ovat veneen peitteeksi talveksi asetettujen pressujen narureikien heikko kestävyys. Ratkaisuna messuilla tarjotaan pressukiinnikettä, joka puristautuu pressuun kiinni niin että pysyy. Näin luvataan.

Linnunpelätin veneeseen

”Dont shit on my boat”, on pöllöä muistuttavan linnunpelättimen mainoslause ainakin venemessuilla. Ida Rautiaisen mukaan pöllön pää heiluu veneessä laineiden vaikutuksesta, jolloin likaavat linnut luulevat sen vaanivan ja lennähtävät naapurin veneeseen.

Väriä ja näköä

Perämoottorin ei enää tarvitse näyttää perinteiseltä perämoottorilta. Tärkeää on vesiuskottavuus, jota näistä kahdesta kieltämättä välittyy.

Messujen hinnakkain

1,4 miljoonaa euroa tiskiin, niin tämän Club Swan 50:n saa kotilaituriin herättämään ihmetystä ja kateuttakin. Metrihintaa jahdille tulee runsaat 90 000 euroa, jolla tosin saa huippulaatua ja tukun hienouksia.

Raimo Eerola

Melkein kotkalainen kiitäjä

Ainakin tällä hetkellä kotkalaisväriä edustaa messuilla Kimi Eskelin, joka opiskelee merenkulualaa Kotkassa. Miehen mukana on nelimetrinen ja yli 48 solmun (n.90km/h) huippunopeuteen yltävä vene, jolla hän ajaa GT 30 -kilpaveneluokan kisoja. Vauhti muuten saavutetaan vain 30 hevosvoimaisella koneella.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet