Superharvinainen ohotanlokki lensi Kymijoen varrelle – Itäaasialainen lintuvieras houkutteli paikalle kymmeniä lintuharrastajia: "Olo oli aika epäuskoinen"

Ohotanlokki on havaittu Suomessa vain kerran aiemmin vuonna 2012. Ensihavainnon tehneen kouvolalaisen Elissa Soikkelin mukaan voi vain arvailla, miksi lintu on pohjoiseen päätynyt: "Sen tietää vain lintu itse".

Elissa Soikkeli

Elissa Soikkeli havaitsi ohotanlokin ensimmäisen kerran lauantaina Kuusankoskella. Harmaalokkien joukosta lintu erottui tummemman selkäpuolensa vuoksi.
Elissa Soikkeli havaitsi ohotanlokin ensimmäisen kerran lauantaina Kuusankoskella. Harmaalokkien joukosta lintu erottui tummemman selkäpuolensa vuoksi.

Kouvolalainen Elissa Soikkeli oli lauantaina linturetkellä Kymijoen varrella Kuusankoskella, kun hän havaitsi erikoisen lintuvieraan. Vastarannalla 4–5 harmaalokin joukosta silmään erottui hieman erikoisempi yksilö. Matkaa joen toiselle puolen oli noin 180 metriä, mutta kiikareiden ja kaukoputken avulla Soikkeli havaitsi, että kyseessä ei ollut mikään tavallinen lokkilaji.

– Harmaalokkiin verrattuna sen selkä oli tummempi, sävyltään graniitin harmaa. Itse en kuitenkaan tunnistanut, mikä lokki on kyseessä.

Kymenlaakson lintutieteelliseen yhdistykseen kuuluva Soikkeli laittoi heti tietoa havainnosta muille lintuharrastajille. Pian selvisi, että kyseessä on itäaasialainen ohotanlokki. Se on havaittu Suomessa vain kerran aiemmin Espoossa vuonna 2012.

Soikkeli kertoo, että Euroopassakin havaintoja on tehty vain muutamia.

– Olo oli aika epäuskoinen. Tämä on ehdottomasti harvinaisin lintuhavainto, jonka olen koskaan tehnyt.

Havainto sai bongarit liikkeelle

Ohotanlokki pesii Venäjän itäisimmässä osassa ja Japanin pohjoisilla saarilla. Soikkelin mukaan voi vain arvailla, miksi Kuusankoskella havaittu yksilö on pohjolan perukoille päätynyt.

– Sen tietää vain lintu itse. Ihan vikapaikassahan se on. Tänne se on lentänyt, mutta sitä en pysty sanomaan, miksi näin on käynyt.

Miten itäaasialainen lintuharvinaisuus Suomen talvessa sitten pärjää?

– Se on merilintu. Jos vain ruokaa riittää, niin näissä olosuhteissa sillä ei pitäisi olla hätää, Soikkeli sanoo.

Eksoottinen lintuvieras tuntuu ainakin toistaiseksi viihtyvän hyvin Kymijoen varrella. Sunnuntaina puoliltapäivin lintu oli tavattavissa samoilla paikoilla, joissa Soikkeli sen ensimmäistä kertaa havaitsi.

– Tällä hetkellä lintu on paikoillaan. Tulin tänne uudelleen aamuyhdeksän aikaan. Ensimmäiset lintuharrastajat olivat saapuneet jo kahdeksalta aamulla, puhelimitse tavoitettu Soikkeli kertoi.

Hänen arvionsa mukaan ohotanlokkia oli puoliltapäivin tarkkailemassa noin 50 lintuharrastajaa.

– Toiset 50 on aamun aikana ehtinyt jo käydä linnun kuvaamassa. Useat ovat kertoneet, että eivät ihan ehtineet bongata Espoossa tavattua lintua. Kyllä tämä on monelle harvinainen havainto.

Uusimmat uutiset