Tilaajalle

Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen ei usko Esperi Caren kaltaisten ongelmien ratkeavan vain lisävalvonnalla — ”Laatutasossa emme yksityiselle häviä. Kuitenkin jotkut asiakkaat käyvät jopa 200 kertaa vuodessa päivystyksessä. On selvää, etteivät he ole tulleet autetuiksi.”

Niirasen mukaan julkisella sektorilla on harjoiteltavaa ostettujen palveluiden kilpailutuksessa. Terveystalo muistuttaa, että tarjouspyyntö sanelee kilpailutusta myös hinnan osalta.

Kimmo Seppälä

Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen ei usko Esperi Caren kaltaisten ongelmien ratkeavan vain lisävalvonnalla — ”Laatutasossa emme yksityiselle häviä. Kuitenkin jotkut asiakkaat käyvät jopa 200 kertaa vuodessa päivystyksessä. On selvää, etteivät he ole tulleet autetuiksi.”

Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen myöntää, että julkisella sektorilla on peiliin katsomisen paikka. Viime viikkoina on puhuttu paljon hoivapalveluiden epäkohdista Esperi Careen liittyvän kohun vuoksi. Samalla kysyttiin, kuka on vastuussa palveluista, joita kunnat ja kuntayhtymät ostavat ulkopuolisilta tahoilta.