Novelli: Nauravia enkeleitä

Juha Rika

Jonain päivänä hän vain ilmestyy, juttelee potilaiden kanssa ja kuuntelee heidän tarinoitaan. Naiset odottavat hänen käyntejään. Heidän elämässään ei ole muita yllätyksiä, sillä aamu- ja iltapesut suoritetaan säntillisesti, pillerit niellään samalla kellonlyömällä ja valot sammuvat illalla kello kahdeksan ja syttyvät aamulla kello seitsemän. Ruoka tulee minuutilleen ja se on jotain helposti nieltävää, sillä hampaat ovat jääneet juomalasiin ja lasi unohtunut jonnekin.

Yöllä kuuluu outoja ääniä. Pimeässä voi vaikeroida tai itkeäkin, sillä valvova hoitaja ei huomaa kenen vuoteesta häiriö lähtee. Jos hän kuitenkin huomaa, saa potilas pillerin ja siinä kaikki.

Mutta jos kuuluu naurua, huoneeseen ryntää monta hoitajaa, sillä tilanne voi riistäytyä käsistä, saattaa syntyä mellakka ja kauhea kapina. Ihminenhän on nauruun taipuvainen olento. Nauru on kuin hengitys, se kuuluu surkeimpaankin elämään.

— Onkohan nyt aamu vai ilta, Iida kysyy.

— Luulen, että on aamu, Liisa vastaa

— Mikähän päivä tänään on?

— Olkoon mikä on. Eihän sen täällä mitään väliä ole.

— Kuinka vanha sä olet?

— Häh, miten sä sellaista kysyt? Viiraako sua päästä?

— Milloin täältä pääsee pois?

— Viittiiks joku toinen vastata tolle kyselijälle? Liisa sanoo.

— Tänään on sunnuntai, 20. päivä marraskuuta ja vuosi on 2016. Pois täältä ei pääse koskaan, elävänä ainakaan. Onko sulla vielä kysymyksiä? Anja lataa.

Tulee hiljaista. Kuuluu vain vähäisiä rahinoita.

— Sä olet liika viisas. Miten sä olet tänne joutunut? Iida ihmettelee.

Anja ei muista sitä enää. Muistaminen on ihmisarvon mitta. Sillä määritetään se raja, jolloin ihmisen on luovuttava omista haluista. Muut, ne hyvämuistiset, tietävät hänen puolestaan. Anja oli tullut tälle viimeiselle rajalle eikä hän halua muistaa, miten se tapahtui.

— Kuulun mä tänne, Anja naurahtaa. — Pitäähän ihmisen jonnekin kuulua.

Silloin salaperäinen olento ilmestyy vuoteiden väliin. Vaivihkaa hän avaa ikkunat. Viiltävä kylmä tulvii huoneeseen. Salaperäinen kulkee sängyltä sängylle ja kuiskaa jotain jokaiselle naiselle. Huoneen täyttää hiljainen hyrinä. Ääni kohoaa vähitellen ja lopulta kaikki naiset kuulostelevat Anjan puhetta.

— Viimeistä miestäni, sitä retaletta, mä rakastin ja vihasin intohimoisesti, hän sanoo.

Intohimoisesti, sen he kaikki kuulevat. Höristelevät korviaan. Intohimoisesti, he toistelevat ja muistot virtaavat kuin keväinen purovesi. Kaikki he muistavat elämänsä miehiä, vihaa, rakkautta ja intohimoa. Mihin se on kadonnut?

Ei, eihän intohimo voi kadota. Se on pakattuna kuihtuneisiin soluihin, kaikkiin kudoksiin varpaan kärjistä päälaen viimeiseen hiustupsuun.

Äkkiä kaikki naiset heräävät ja alkavat muistella kuin noidutut. He tavoittavat entiset miehensä ja sen miten he löysivät omat halunsa ja nautintonsa. Ihonsa hellyyden, kaikki sen tuntevat aukot ja käytävät herkkiin sisuksiin, limakalvojen tuntonystyt, maut, hajut, näyt, äänet, koko sen ilotulituksen.

He muistavat kiimankirkaisunsa ja synnytyskokemuksensa, ne kivun ja nautinnon hetket, joissa käydään tuntemisen äärirajoilla. He muistavat hylkäämisen tuskat ja uuden toivon vihlaisut.

Sairashuone pakahtuu vapautuvista tunnoista. Valkoisuus räjähtää kirkkaudeksi. Pienestä tulee suurta ja suuresta valtavaa. Hiljennetyt sairasosaston naiset puhkaisevat kaikki maailman katot, lasiset, peltiset, tiiliset, päreiset. Heitä ei pidätä mikään.

Maailma on heidän ja he ottavat sen syliinsä kuin esikoisensa muinoin. Hellien ja peruuttamattomasti.

Naiset nousevat vuoteistaan ja liukuvat ulos avonaisista ikkunoista.

— Eihän vain tule kylmä? salaperäinen kysyy.

He eivät ehdi vastata, he kohoavat kohti kirkasta Taivaan lakea. Heidän yöpaitansa hohtavat valossa. Ja mitä heillä onkaan jaloissaan? Korkeakantaiset saappaat, on punaisia. mustia, pinkkejä, sellaisia joilla voi polkea lattiaa terävästi.

Helmat hulmuavat tuulessa ja paljastavat laihat reidet, Kuin neitsyet he kaartelevat taivaalla, sillä heillä on kaikki ikäkaudet käytössään. He kohoavat yhä vain ylemmäs.

— Katsokaa Taivaalla on enkeleitä! Maan lapset huutavat.

Kuuluu vain tuulen ujellusta, kun naiset liitelevät painovoimasta mitään välittämättä. Heitä naurattaa, sillä he ovat astuneet ulos kaikista elämänsä aikatauluista. Täällä Taivaan laella aikaa ei ole.

Kun he ovat saaneet kyllin vapauden huumasta, heitä vastaan purjehtii tummia hahmoja.

Siinä ovat naapurihuoneen hoidokit täyteen miehuuteensa puhjenneina, partansa takaisin saaneina. Heillä on flanellipyjamat ja jaloissaan keltaiset rasvanahkasaappaat. Alkukantainen miehen haju lehahtaa heistä kiihottavana.

Naiset alkavat värähdellä kuin perhoset ja kaartelevat miesryhmän ympärillä. Silloin kimmoisat ulokkeet ponnahtavat esiin pyjamain sepaluksista. Naisia se naurattaa hervottomasti.

— Voi katsokaa nauravia enkeleitä! Maan lapset huutavat..

Nämä kaksi ryhmää kohtaavat ylhäällä Taivaitten laella. Elämännesteet virtaavat ja löytävät luonnollisiin onkaloihinsa. Hurmio on suuri ja puna hehkuu miesten poskilla, sillä he suorittavat elämänsä tärkeintä tehtävää. Tanssi yltyy lähes hurjaksi.

Syntyy yhteinen tajunta Maan syvimmästä lähteestä. Se on tässä tanssissa, missä solut yhtyvät ja lisääntyvät. Se on tämä aaltoileva liike, hurja ja lempeä, kevyt ja raskas. Eikä siinä ole häpeää.

Salaperäinen palaa naisten sairasosastolle ja sulkee ikkunat. Pilvet kerääntyvät Taivaalle paksuksi matoksi.

— Katsokaa, enkelit ovat menneet Taivaaseen! Maan lapset huutavat.

Salaperäinen huokaa syvään, hengitys purkautuu katkonaisena nyyhkytyksenä. Heitä ei ole enää. Uudet sukupolvet ovat kadottaneet heidät ikuisiksi ajoiksi.

Mutta voiko intohimo kadota noin vain?

— Ei, intohimo ei koskaan katoa, kuuluu huuto Taivaitten lakeuksilta.

Ja nauru, sekin jää Maan pinnalle pomppimaan.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.