Nord Stream 2:n toteutumiseen on luja usko Kotkassa

Raimo Eerola

Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen ympäristövaikutuksia selvittivät Kotkassa Simon Bonnell (vas.), Minna Sundelin, Tore Granskog, Enrica Luca ja Antti Lepola.
Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen ympäristövaikutuksia selvittivät Kotkassa Simon Bonnell (vas.), Minna Sundelin, Tore Granskog, Enrica Luca ja Antti Lepola.

Kotkassa ruodittiin keskiviikkona Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen ympäristövaikutuksia Vellamossa järjestetyssä kaikille avoimessa tilaisuudessa.

Itämeren poikki suunnitellun kaasuputkihankkeen osalta käynnistettiin mittavat merenpohjatutkimukset vuoden 2015 lopulla.

Nord Stream 2:n rakentamisbudjetti on 8 miljardia euroa. Noin 4 miljardia euroa on jo investoitu hankintasopimuksiin, kertoo sidosryhmäsuhdepäällikkö Minna Sundelin. – Olemme siis luottavaisia siihen, että hanke toteutuu.

Mikäli lupahakemukset menevät suunnitelmien mukaisesti, putkilinjan rakentaminen Venäjältä Saksan suuntaan käynnistetään vuoden 2018 keväällä. Saksasta puolestaan aloitetaan toisen kaasuputken rakentaminen vuoden 2019 helmikuussa.

Suurimmat haittavaikutukset kaasulinjaston rakentamisvaiheessa tulevat meren pohjassa olevista sotien aikaisista ammuksista, jotka on raivattava kaasuputkien reitiltä.

Suomen edustalla kahdessa paikassa on myös vaihtoehtoiset linjaukset, koska kaasuputkien on kierrettävä muun muassa meren pohjassa olevat kanjonit putkilinjan läntisellä osuudella.

– Meillä on kuitenkin kokemusta jo Nord Streamin ensimmäisen kaasuputken rakentamisesta ja myös käytön ajalta. Tämä helpotti huomattavasti hankkeen suunnittelua, kertoo johtava asiantuntija Antti Lepola.

TIMO SUURNÄKKI