Juha Toikalta huippupeli uran toisessa pääsarjaottelussa — ”Pomppu näytti olevan hyvin ruudussa.”

Sarjatulokas HP haki riemastuttavan voiton Oulusta ja nousi Superpesiksen taulukossa kakkoseksi.

Jukka-Pekka Moilanen

HP:n Juha Toikka oli erinomaisessa vireessä uransa toisessa superpesisottelussa: ensimmäisen jakson voittojuoksu ja 11 kärkilyöntiä 12 yrityksellä.
HP:n Juha Toikka oli erinomaisessa vireessä uransa toisessa superpesisottelussa: ensimmäisen jakson voittojuoksu ja 11 kärkilyöntiä 12 yrityksellä.

Sarjanousija Haminan Palloilijat pääsi voiton makuun Superpesiksessä heti toisen kierroksen ottelussa lauantaina Oulun Lipon kotistadionilla. Täyden kolmen sarjapisteen potti päävastustajiin luettavasta Liposta saattaa olla vielä arvokas.

— Luulisin, että jokainen piste ja voitto on tällä kaudella meille todella tärkeä, huippuottelun pelannut ykköskärjen vaihtaja Juha Toikka makusteli numeroihin 0—2 (2—3, 3—6) päättynyttä hellepeliä.

Jokainen piste ja voitto on meille todella tärkeä. — Juha Toikka

Lauantain voittotuuletuksissa oli vapautunutta riemua, sillä harjoituskaudella HP:n tilastoihin tipahteli pelkkiä tappioita.

— Eivät ne häviöt kiristäneet sillä tavalla päätä, eri asia jos olisimme kärsineet rökäletappioita.

Huipputilastot uran toisessa pääsarjaottelussa

Uransa toisen superpesiottelun pelannut Toikka oli voiton takuumies. Kolmosena tiukkaa pomppua lyövä Toikka kirjautti tilastoihinsa kovat lukemat, 11/12 kärkilyöntiä.

— Pomppu näytti olevan hyvin ruudussa ja pystyin jopa vähän katsomaan, mihin lyön, hän totesi.

Oulun nuori lukkari Kalle-Tapio Huusko saattaa olla tulevaisuuden tähti, mutta hän ei pystynyt juuri häiritsemään Toikan vaihtolyöntejä.

HP pääsi avausjaksolla peliin mukaan vapaataipaleen ansiosta. Simo Vanhala iski 2—2-tasoituksen ja Toikka niittasi voittojuoksun neljännen tasoittavalla.

Jaksovoitto näytti tuovan oranssipaidoille rutkasti lisää itseluottamusta. Lyönnit alkoivat toisella jaksolla napsua piirun verran paremmin ja ulkopeliin tuli varmuutta.

Tapani Pirin 1+1 juoksua tuottanut kunnari ja Huuskon iskemä kotiutus vei isännät toisella jaksolla 3—1-johtoon, mutta HP ei taipunut.

— Se lamaannutti meitä ehkä vähän, mutta onneksi saimme vastattua kahdella juoksulla, HP:n pelinjohtaja Petri Pulliainen huokasi.

Pasi Rajala yllätti Oulun kopparit kahden juoksun arvoisesti ja etenijäjokeri Jyri Toikka iski vielä kaksi juoksua lisää.

Kotiuttaminen sujui jälleen

Joensuuta vastaan pelatun avausottelun tapaan HP teki hyvällä prosentilla juoksuja tilanteistaan. Nyt kotiuttaminen onnistui tehoilla 8/14.

Ykköskärki Joona Mäkelä sai paljon vastuuta Lauri Kaartokallion ollessa sivussa ja pelasi mainion ottelun. Hän toi neljä juoksua ja pääsi yhtä monta kertaa tyhjälle kentälle.

Lukkari Matias Hangasmaan johtama ulkopelikin parani loppua kohden.

— Ja Matias on parantanut omaa peliään koko ajan, Juha Toikka kehaisi.

HP:n kohtalaisen hyvästä ulkopelistä huolimatta Oulu sai rakenneltua 16 kolmostilannetta ennakkoluulottomalla lyömisellä. HP:n onneksi kotijoukkueen jokeri Jouni Mäki näyttää pelaavaan väärässä sarjassa eikä ollut lähelläkään onnistua niissä paikoissa, joissa pelin olisi voinut kääntää.

Huomenna Pattijokea kaatamaan

HP:n pelit jatkuvat jo sunnuntaina Raahessa Pattijoen Urheilijoita vastaan.