Kotkan poliisit saavat avukseen alle kymmenen poliisia Helsingistä juhlaviikonlopun ajaksi — ”Kotkan Meripäivät ovat siistiytyneet niin paljon, ettei suuria apujoukkoja enää tarvita”

Helsingin poliisilaitokselta saapuvat poliisit keskittyvät järjestyksen valvomiseen Kotkansaarella.

Raimo eerola

Vaikka apujoukot ovat pienentyneet, puhalluttaa poliisi yhä autoilijoita meripäiväviikonloppuna.
Vaikka apujoukot ovat pienentyneet, puhalluttaa poliisi yhä autoilijoita meripäiväviikonloppuna.

Kotkan poliisit saavat Meripäivien ajaksi vahvistuksia Helsingin poliisilaitokselta. Kun ennen juhlaviikonlopun ajaksi poliisille haalittiin apuvoimia useilta eri poliisilaitoksilta, on nyt Kotkaan saapuva, alle 10 hengen joukko pieni.

Komisario Timo Kuokkanen toteaa muutoksen johtuvan muun muassa siitä, että Kotkan Meripäivien luonne on muuttunut.

— Meripäivillä on nykyisin niin erilainen meininki kuin esimerkiksi joskus 1990-luvulla. Tapahtuma on siistiytynyt valtavasti. Muut poliisipiirit eivät voi lähettää apuvoimia myöskään siksi, että käynnissä on lomakausi ja erilaisia tapahtumia järjestetään joka puolella Suomea.

Kotkasta on viime aikoina käynyt poliiseja Helsingissä auttamassa paikallista poliiseja EU-kokouspäivinä.

— Ehkä tämä on sitä vastavuoroisuutta. Apuvoimat saapuvat Kotkaan keskiviikkona.

Apuvoimat valvovat järjestystä Kotkansaarella

Meripäiväkansa on tottunut siihen, että poliisin puhalluttamaksi päätyy autoilija jos toinenkin.

— Ennen liikkuva poliisi auttoi meitä puhallusratsioiden pitämisessä. Käytännössä kaikki päätiet olivat massiivisessa rattijuoppovalvonnassa. Järjestämme edelleen puhallutuksia, mutta emme niin suuressa mittaluokassa kuin ennen.

Kuokkanen kertoo, että poliisi pyrkii Meripäivien aikana olemaan siellä, missä apua tarvitaan.

— Kotkalaiset poliisit laittavat kaikki voimavaransa turvallisuuden vaalimiseen. Apuvoimat valvovat järjestystä Kotkansaaren alueella, kertoo Kuokkanen.

Luetuimmat