Veden perusmaksut nousevat Haminassa, mutta käyttömaksut hieman alenevat

 Haminan Vesi investoi ensi vuonna 3,57 miljoonalla.

Raimo Eerola

Kukkien kasteluun tarvittava vesi maksaa Haminassa ensi vuonna hieman vähemmän, mutta perusmaksujen korotus tekee siitä kalliimpaa.
Kukkien kasteluun tarvittava vesi maksaa Haminassa ensi vuonna hieman vähemmän, mutta perusmaksujen korotus tekee siitä kalliimpaa.

Haminan Vesi nostaa veden perusmaksuja ensi vuodelle. Myös perusmaksujen määräytymisjaotukseen tulee muutoksia etämittareiden käyttöönoton vuoksi.

Esimerkiksi omakotitalon perusmaksu talousveden osalta nousee 98,72 eurosta 113,53 euroon vuodessa. Jätevedestä peritään omakotitalolta vuosimaksua ensi vuonna euroa 119,83 euroa, kun maksu kuluvana vuonna on 104,21 euroa. Myös huleveden perusmaksu nousee. Omakotitalolle korotus tietää vuositalolla 10,70 euron lisämaksua, sillä uusi huleveden vuosimaksu tulee olemaan 82 euroa, kun se nykyisin on 71,30 euroa.

Vesilaitos pyrkii korottamaan perusmaksuja niin, että vuoteen 2020 mennessä niillä saavutetaan 30 prosentin osuus laitoksen liikevaihdosta.

Käyttömaksuihin hieman helpotusta

Perusmaksukorotukset keskiviikkona hyväksynyt vesiliikelaitoksen johtokunta päätti alentaa veden käyttömaksuja. Talousveden hinta laskee 1,64 eurosta kuutiolta 1,61 euroon kuutiolta. Jäteveden uusi kuutiohinta on 2,22 euroa, kun se nykyisin on 2,26 euroa.

Vesiliikelaitoksen johtokunnan omalta osaltaan hyväksymässä ensi vuoden talousarviossa on laitoksen investointien määrä 3,75 miljoonaa euroa. Taloussuunnitelmassa investoinnit vaihtelevat 3,57-3,84 miljoonan euron välillä vuosittain. Pääpaino investoinneissa on vuosien 2020-22 aikana runkovesijohtojen ja -viemäreiden rakentamisessa Hillon ja Summan alueilla sekä verkostojen ja jätevesipumppaamojen saneerauksissa. Runkovesihankkeilla varaudutaan sataman alueen ja Googlen kasvuun.

Vesiliikelaitos maksaa myös ensi vuonna kaupungille 450 000 euroa korvauksena peruspääomasta.

Juttua muokattu 10.10. klo 11.10. Jäteveden vuosimaksu on kokonaismaksu ei kuutioperusteinen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset