Xamk järjestää Kotkassa ilmaista ohjelmointikoulutusta — Tarjolla oppia esimerkiksi peliohjelmoinnista

aop

Ohjelmointikoulutus kestää vuoden, suurin osa opinnoista tehdään verkossa.
Ohjelmointikoulutus kestää vuoden, suurin osa opinnoista tehdään verkossa.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa alkaa tammikuussa maksuton ohjelmointikoulutus. Mukaan voivat hakea kaikki ohjelmoinnista kiinnostuneet. Hakuaika on käynnistynyt ja päättyy joulukuun puolessavälissä.

Opintojen laajuus on 30 opintopistettä. Koulutuksen voi suorittaa työn ohessa. Koulutus alkaa 29. tammikuuta ja kestää vuoden. Suurin osa opiskelusta tehdään verkossa, lähiopetusta on kaksi päivää kuukaudessa.

Koulutuksessa perehdytään web-, palvelin-, mobiili- ja peliohjelmointiin. Opintoihin kuuluu myös työharjoittelu. Ohjelmoinnista ammatti -koulutus soveltuu sekä aloittelijalle että jo alasta perillä oleville.

Hakuaika päättyy 14. joulukuuta. Hakeminen onnistuu Xamkin verkkosivuilla, xamk.fi.

Rahoitus ministeriöltä

Koulutus vastaa tarpeeseen saada Kaakkois-Suomeen lisää ohjelmoinnin ammattilaisia. Kotkan lisäksi opetusta järjestetään Mikkelissä.

Koulutus on saanut avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Korkeakouluille myönnettiin tänä vuonna 3,3 miljoonaa euroa uusien koulutushankkeiden käynnistämiseen. Hankkeilla pyritään saamaan osaavaa työvoimaa erityisesti positiivisen rakennemuutoksen alueilla ja kehittyvillä toimialoilla.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet