"On erittäin tärkeää, että jokainen kantaa vastuunsa" – Kymsote vetoaa kymenlaaksolaisiin koronavirusepidemian kurissa pitämiseksi

Joka kolmannen koronatartunnan lähde jää Kymenlaaksossa selvittämättä. Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan koronavirus on syytä ottaa huomioon myös joulujuhlia suunniteltaessa.

Jussi Lopperi

"On erittäin tärkeää, että jokainen kantaa vastuunsa" – Kymsote vetoaa kymenlaaksolaisiin koronavirusepidemian kurissa pitämiseksi

Joka kolmannesta Kymenlaakson uudesta koronavirustapauksesta jää tartunnanlähde selvittämättä.

– Tämä tarkoittaa sitä, että riski saada koronavirus Kymenlaaksossa on kasvanut, kertoo sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote tänään julkaisemassaan tiedotteessa.

Kymenlaaksossa tänään todetuista kahdeksasta uudesta koronavirustartunnasta viisi oli henkilöillä, jotka olivat jo olleet karanteenissa altistumisen vuoksi. Sairastuneista puolet oli perheen sisäisiä tartuntoja. Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta.

Kymsote on jo aiemmin antanut suosituksia. Nyt kuntayhtymä vetoaa siihen, että jokainen kymenlaaksolainen ottaisi suositukset vakavasti.

– On erittäin tärkeää, että jokainen kantaa vastuunsa, noudattaa suosituksia ja ohjeita - ja huolehtii näin omasta ja muiden turvallisuudesta, korostetaan Kymsoten tiedotteessa.

Kouvola kiihtymisvaiheessa, muualla perusvaiheessa

Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan suosituksilla halutaan ehkäistä vaikeaa koronatilannetta, jossa jouduttaisiin laajasti sulkemaan yhteiskunnan palveluita ja elinkeinotoimintaa.

– Suositusten noudattaminen on tärkeää ja kaikkien kymenlaaksolaisten vastuulla, Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Kymenlaaksossa Kouvolan koronavirustilanne on tällä hetkellä kiihtymisvaiheessa. Muu Kymenlaakso on toistaiseksi perusvaiheessa, mutta uudet suositukset ovat voimassa koko Kymenlaakson alueella.

Suositusten mukaan yli 20 hengen yksityistilaisuuksia ja perhejuhlia ei tulisi järjestää. Kymenlaakson viime päivien tartuntaketjuista useat ovat liittyneet nimenomaan yksityisiin tilaisuuksiin tai perhejuhliin.

Peruskouluihin ja varhaiskasvatuksen työntekijöille on annettu suositus käyttää suojaimia. Aiempi toisen asteen oppilaitosten työntekijöille annettu suositus on yhä voimassa.

Uudenmaan tilanne heijastuu Kymenlaaksoon

Kymsote muistuttaa, että tilanne on menossa huonompaan suuntaan myös Uudellamaalla, mikä lisää koronavirustartuntojen riskiä myös Kymenlaaksossa. Kymsotessa seurataan Uudenmaan tilannetta.

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tänään. Kokouksessa todettiin, että pääkaupunkiseudun kunnat ovat epidemian leviämisvaiheessa. Muu Uusimaa on yhä epidemian kiihtymisvaiheessa.

Matkustamista ulkomaille ja myös Suomessa on Kymsoten mukaan syytä harkita tarkkaan. Kymenlaaksossa tartuntoja on saatu ulkomailta erityisesti Venäjältä ja kotimaasta erityisesti Uudeltamaalta.

– Kymenlaaksolaisilla on paljon perhe-elämään, työhön ja opiskeluun liittyviä yhteyksiä pääkaupunkiseudulle ja Uudellemaalle, jossa koronatilanne on vaikea. Kymenlaaksoonkin on tullut koronatartuntoja perhetapaamisissa, joihin on saavuttu muista maakunnista, sanoo Mäntymaa tiedotteessa ja jatkaa:

– On siis hyvä harkita tarkasti, kannattaako juuri nyt asioida tai järjestää tapaamisia pääkaupunkiseudulla asuvien läheisten kanssa. Koronatilanteen rauhoituttua tapaaminen on mukavampaa. Koronatilanne on syytä ottaa huomioon myös joulusuunnitelmissa.