Haminan suursalon nosto siirtyi torstaille — Syynä liian kova tuuli

Nosto viivästyi aluksi parilla tunnilla sateen takia. Yltynyt tuuli esti lopulta nostamisyrityksen kokonaan.

Sää on haitannut nosto-operaatiota.

Haminan suurlipun salon nosto lykkääntyy torstaille. Sade ja tuuli sotkivat suunnitelmia, eikä operaatiota voitu aloittaa, suursalkohanketta koordinoiva Kari Hyrkäs kertoo.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan noston piti tapahtua puoliltapäivin. Kova sade haittasi kuitenkin työtä ja nostoa päätettiin lykätä parilla tunnilla. Iltapäivän mittaan myös tuuli yltyi niin, ettei nostamista ole päästy aloittamaan turvallisesti.

— Erittäin todennäköistä on, että nostaminen siirtyy huomiselle, suursalkohanketta koordinoiva Kari Hyrkäs totesi keskiviikkona klo 14 aikaan.

Salko siirrettiin Hyrkkään mukaan kuitenkin muutaman metrin verran parempiin nostoasemiin.

Tolpan puolesta turvallinen nostoraja tuulennopeudessa olisi maksimissaan 10 metriä sekunnissa. Nostureilla raja on 9 m/s. Puuskittainen tuuli ylitti keskiviikkona iltapäivällä parhaillaan rajat.

— Ennen noston aloittamista täytyy tehdä riskianalyysi, jossa noston turvallisuus varmistetaan, Hyrkäs kertoi aamulla.

Nostoa yritetään seuraavan kerran torstaina aamukymmenen aikaan. Aika tarkentuu huomisen aamun aikana.

Juttua muokattu 31.10. klo 15.10. Lisätty tieto salon siirtämisestä. Klo 17.05 päivitetty juttuun varma tieto siitä, että nosto siirtyy torstaille.