Kenet palkitaan tervamestarina tänä vuonna? — Se selviää keskiviikkona Kotkan laululavalla

Linda Varoma

Tervamestareita on valittu Kotkassa vuodesta 1996 lähtien.
Tervamestareita on valittu Kotkassa vuodesta 1996 lähtien.

Kotka-seura palkitsee tämän vuoden tervamestarin keskiviikkona Sapokan laululavalla Junnun lauluseuran perinteisen vesipuistokonsertin yhteydessä.

Tervamestariksi nimetään taas kerran henkilö, joka positiivisella tavalla edistää kotkalaisuutta ja sen julkituomista. Tänä vuonna huomionosoituksen saa kulttuurin vahva vaikuttaja, joka on laajentanut osaamistaan alkuperäisen työnsä ulkopuolelle. Hän kuvaa itseään näin: ”Suurina teemoina ovat rakkaus, kuolema ja unohdus. Meri oli tärkeä minulle jo lapsuudessani.”

Ensimmäinen tervamestarin tittelin myönnettiin Antero Palomäelle vuonna 1996. Viime vuonna tervamestariksi valittiin muusikko Matti Jylhä-Vuorio.

Julkistustilaisuuden jälkeen samassa paikassa alkaa ensi syksynä 25 vuotta täyttävän Junnun lauluseuran yhteislaulutilaisuus. Laulattamassa ovat Erkki Liikanen ja Kristiina Lanki. Orkesteria johtaa Ari Ismälä.

Junnun Lauluseuran konsertti Sapokan vesipuistossa keskiviikkona 24. heinäkuuta kello 19.