Haminalaisvaltuutettu Antti Pakkanen pettyi keskustan linjaan ja liittyi perussuomalaisiin

Pakkanen moittii keskustaa siirtymisestä kohti arvoliberaalia viherlinjaa. Hänen mukaansa keskustan väreissä juhlitaan jopa pride-kulkueita.

kimmo seppälä

Antti Pakkanen on pettynyt keskustan politiikkaan ja siirtynyt perussuomalaisiin.
Antti Pakkanen on pettynyt keskustan politiikkaan ja siirtynyt perussuomalaisiin.

Haminalaisvaltuutettu Antti Pakkanen on eronnut keskustasta ja siirtynyt perussuomalaisiin. Pakkanen on osallistunut keskustan jäsenenä kolmiin kunnallisvaaleihin, sekä pyrkinyt kahdesti eduskuntaan ja kerran Euroopan parlamenttiin.

Pakkasen mukaan syy keskustan jättämiseen on tyytymättömyys puolueen harjoittamaan politiikkaan ja puolueen sisäisessä muutoksessa.

— Liityin keskustaan vuonna 2008, siis aikalailla tasan 10 vuotta sitten, jolloin osallistuin ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleihin 19-vuotiaana Miehikkälässä ja tulin valituksi. Tuolloin keskusta oli konservatiivista arvopohjaa edustava kansanliike. Arvopohja on kuitenkin lipunut vuosi vuodelta kohti arvoliberaalia viherlinjaa, ja nyt keskustan väreissä juhlitaan jopa pride-kulkueita. Keskustassa tuntuu nykyisin olevan tärkeämpää seksuaalivähemmistöjen ja turvapaikanhakijoiden oikeudet, kuin vaikkapa suomalaisen vähävaraisen pärjääminen tai maatalousyrittäjien toimeentulo. Monessa aiemmin keskustalle tärkeässä kysymyksessä on livuttu lähemmäksi vihreitä ja kokoomuksen liberaalisiipiä, kuin puolueen peruslinjaa, Pakkanen toteaa tiedotteessaan.

Maahanmuuttopolitiikka epäonnistunut

Pakkasen mukaan Suomessa harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on mennyt väärään suuntaan.

— Maahanmuuttopolitiikassa tehtiin niin kauan tiukennuksia, kun perussuomalaiset olivat hallituksessa. Nyt muutamista korjausliikkeistä huolimatta Suomen maahanmuuttopolitiikka on avokätisintä koko Pohjolassa ja EU-politiikasta on puuttunut linja jo pitkän aikaa.

Sipilän virheet

Pakkanen arvostelee kovin sanoin myös pääministeri Juha Sipilää (kesk.).

— Sipilä teki kaksi radikaalia virhettä ja puoluekokouksen valitessa yksimielisesti Sipilän jatkokaudelle on katsottava, että laaja enemmistö keskustan kentästä tukee hänen politiikkaansa. Minä en voi olla siinä enää mukana. Ensimmäinen Sipilän virhe oli kotinsa tarjoaminen turvapaikanhakijoille loppukesällä 2015, josta uutisoitiin pitkin Lähi-Itää ja Suomi-mainoksia esiteltiin arabiankielisissä julkaisuissa. Sen jälkeen aukesikin kaikki portit ja maatamme kohtasi sotien jälkeisen historian pahin kriisi, joka ei suinkaan ole vielä ohi. Toinen anteeksiantamaton mokaus oli teatterin järjestäminen perussuomalaisten valitessa puheenjohtajakseen Jussi Halla-ahon. Hallituksen erolla uhkailu oli puhtaasti valtapolitiikkaa eikä siinä arvopohjalla ollut mitään tekemistä. Halla-Aho vaati ainoastaan hallitusohjelman noudattamista. Nähtävästi keskusta ja kokoomus eivät olleet aikeissakaan noudattaa sovittua hallitusohjelmaa maahanmuuton tiukennusten osalta. Tämä oli suuri pettymys.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet