Miehikkäläläisiin tuotteisiin voi nyt kiinnittää Made in Miehikkälä -merkin – Anne Rongas käyttää merkkiä tekemissään verkko-opetusmateriaaleissa: ”On mukava kertoa koulutuksissakin, että minä tulen sitten sieltä Miehikkälästä”

Made in Miehikkälä -merkkilapun voi kiinnittää Miehikkälässä tehtyyn tuotteeseen esimerkiksi paperinarulla. Tuotteita on moneen lähtöön, sillä merkin voi liittää vaikka villasukkiin tai digitaalisiin tuotteisiin. Miehikkäläläinen Anne Rongas tekee työkseen verkkokoulutuksia, joten hän liputtaa opetusmateriaaleissaan miehikkäläläisen työn puolesta.

Jyri Manninen

Anne Rongas tekee etätöitä Miehikkälässä. Hän kokee etätyön olevan hänelle erittäin sopiva työn tekemisen muoto.
Anne Rongas tekee etätöitä Miehikkälässä. Hän kokee etätyön olevan hänelle erittäin sopiva työn tekemisen muoto.

Miehikkälän kunta haluaa rohkaista miehikkäläläisiä yrityksiä ja tuottajia käyttämään tuotteissaan alkuperää osoittavaa Made in Miehikkälä -merkkiä. Tällaista merkkiä käyttää esimerkiksi miehikkäläläinen Anne Rongas. Hän työskentelee kehittämistehtävissä Otavialla Nettilukiossa lukiokoulutuksessa, joka toimii verkossa. Otavia sijaitsee Mikkelissä, mutta Rongas tekee etätyötä Miehikkälästä käsin.

Kehittämistehtävien lisäksi hän tekee sivutoimisessa yrityksessään eli Pedapointissa verkkokoulutuksia eli webinaareja oppimisen ja opettamisen aihepiireistä. Tällä viikolla hän esimerkiksi piti webinaarin informaatioergonomiasta. Hän käsitteli siinä aivojen toimintaa ja sitä, kuinka tietotyössä ja oppimisessa pitää osata keskittyä.

— Ylipäätään kaikkeen materiaaliin, mitä teen, on kiva laittaa leima. On mukava kertoa koulutuksissakin, että minä tulen sitten sieltä Miehikkälästä, se on siellä Lappeenrannan ja Haminan välissä, kertoo Rongas.

Hän tekee työtä, jossa maantieteellisellä sijainnilla ei sinällään ole merkitystä.

— Itse tykkään kovasti tuoda esiin sitä, että tuollaisella pienellä paikkakunnalla ja Kotijärven rannalla, metsien ja peltojen keskellä, sielläkin voi tehdä tietotyötä.

Kuituverkko toimii varmasti

Rongas kokee, että tietotyön tekeminen on helppoa Miehikkälän olosuhteissa, sillä verkkoyhteydet ovat niin hyvät.

— Miehikkälässä on hyvä kuituverkko. Tavalliselle kuluttajalle ei ole iso ero, millaisilla nopeuksilla kaista toimii. Tällaisessa työssä, mitä itse teen, se on äärimmäisen hyvä.

Hän kertoo tehneensä ison investoinnin, kun maksoi aikanaan kuituverkon vetämisestä yksityistienpätkälle.

— Silti olen laskenut, että se on jo itsensä maksanut tosi hyvin takaisin. Verkko on erittäin varmatoiminen.

Ongelmia on ollut kymmenen vuoden aikana kolme ja nekin ratkesivat nopeasti.

Etätyö sopii maaseudulla asuvalle

Rongas kokee, että etätyö on hänelle erittäin sopiva työn tekemisen muoto.

— Olen entinen maanviljelijä. Kun maatalouselinkeino muuttui Suomen liityttyä EU:hun, siinä yhteydessä lähdin opiskelemaan.

Hän oli yhdeksän vuotta töissä Kotkassa.

— Se on aika pitkä matka ajella sinne. Olen vuodesta 2010 ollut ihan sataprosenttisesti etätöissä ja koen, että se on hyvä tapa tehdä töitä tuolta maalta.

Suurimpina hyötyinä matkustamisen väheneminen ja joustavuus

Etätyössä on paljon hyviä puolia. Rongas pitää erityisesti siitä, että matkustaminen ja autoilu vähenee.

— Kaikki liikkuminen vaatii aikaa ja energiaa. On ihan kiva, että voi ottaa kuntopyörän alle ja polkea viisi minuuttia töihin siellä omassa kotona.

Kun töihin mennessä ei saa hyötyliikuntaa, hän kehittelee sitä itse. Suuri hyöty on myös työn joustavuus.

— Aikataulut pystyy sovittamaan sillä lailla, että tekee virkeänä töitä. Palautumisen ja työnteon tasapaino on hyvä.

Hänen mukaansa etätyö on myös sosiaalisesti mukavaa.

— Tämä on yllättävää ihmisistä, jotka eivät tiedä etätyöstä mitään. He luulevat, että se on tosi yksinäistä.

Nettilukion kehittämistehtävissä Rongas työskentelee tiimissä, joka tekee kaiken työnsä etänä.

— Meitä on Hämeenlinnassa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Helsingissä ja Joutsassa. Olemme läheisessä vuorovaikutuksessa toistemme kanssa ja meillä on paljon yhteisöllisiä käytänteitä.

Kai Skyttä

Made in Miehikkälä -tuotteeksi käyvät esimerkiksi miehikkälässä neulotut villasukat. Kuvituskuva.
Made in Miehikkälä -tuotteeksi käyvät esimerkiksi miehikkälässä neulotut villasukat. Kuvituskuva.

Valmiita merkkilappuja voi hakea, mutta merkin voi myös liittää itse tuotteen etikettiin

Made in Miehikkälä -merkillä on omat käyttösääntönsä. Käyttäjän tulee sitoutua siihen, että valtaosa tuotteen eteen tehdystä työstä on tehty Miehikkälässä ja että merkki on esillä tuotteessa.

Tällaiseksi tuotteeksi sopivat esimerkiksi villasukat, jotka on neulottu Miehikkälässä. Villalangan ei tarvitse olla valmistettu Miehikkälässä, sillä yleensä villalangat tehdään teollisesti koneita käyttäen.

Tuotteeksi ei käy esimerkiksi Miehikkälä-paita, sillä printtipaidassa tuotteen ulkonäön suunnittelu ei ole valtaosa tuotteeseen tehdystä työstä.

Merkkilapun voi kiinnittää tuotteeseen esimerkiksi paperinarulla. Merkkilappuja voi noutaa Miehikkälän kunnantalolta maanantaista perjantaihin kello 9–15 tai Miehikkälän käsityöpuodista.

Merkkiä voi käyttää myös tuotteen etiketissä. Merkin voi ladata Miehikkälän verkkosivuilta. Merkin värin tulee olla punainen. Koon ja tulostuslaadun täytyy olla sellaisia, että kaikki tekstit pystyy lukemaan ongelmitta.

Verkkosivuilta ladattavaa merkkiä voi käyttää myös digitaalisissa tuotteissa ja palveluissa, kuten esimerkiksi ohjelmistoissa ja peleissä.