Kotkan Hyväntuulentielle peltipoliiseja — asennus alkaa marraskuussa, kamerat käynnistyvät ensi vuonna

Sari Tauru

Paimenportin risteysalueelle tulee kaksi nopeusvalvontakameran tolppaa.
Paimenportin risteysalueelle tulee kaksi nopeusvalvontakameran tolppaa.

Hyväntuulentielle aletaan asentaa nopeusvalvontakameroiden tolppia marraskuussa. Tolppia tulee neljä ja ne ovat käytössä ensi vuoden alkupuolella.

— Kaksi tolpista asennetaan Paimenportin risteyksen kahtapuolta. Yksi tolpista tulee lähelle Korelan ramppia ja neljäs Kotkansaaren puoleiseen päähän lähelle Mc Donaldsin risteystä. Kolme tolppaa valvoo nopeuksia Kotkansaarelle päin ajaessa ja yksi Kotkansaarelta pois tultaessa, kertoo liikenneturvallisuusvastaava Sonja Lehtonen Kaakkois-Suomen ELY-keskukesta.

Yhteistyössä poliisin kanssa

Kameratolpat ovat käytettyjä ja se laskee urakan kustannuksia.

— Valtatie 6:lta Taavetti-Lappeenranta -hankkeen alueelta purettuja tolppia. Urakan rakennuskustannukset nousevat yli 100 000 euroon, vaikka käytämme vanhoja tolppia. Uusilla tolpilla kustannukset olisivat vielä korkeammat.

Kameratekniikasta huolehtii poliisi.

— Olemme katsoneet loogisimmat paikat tolpille jo noin puolitoista vuotta sitten. Poliisi kierrättää valvontakameroita tolpissa.

Toiveena vähemmän vaaratilanteita

Tolpilla ja kameroilla halutaan laskea suuria ajonopeuksia Paimenportin risteusalueella. Valo-ohjatussa risteyksessä on viidenkympin nopeusrajoitus, mutta sen alueella ajetaan käytännössä paljon kovempaa.

— Hyväntuulentie on vilkkaasti liikennöity tie. Sillä liikkuu yli 20 000 autoilijaa vuorokaudessa. Hyväntuulentiellä tapahtuvat onnettomuudet keskittyvät selvästi Paimenportin risteyksen alueelle. Toivomme, että muutaman välähdyksen jälkeen nopeudet alueella laskevat ja vaaratilanteet vähenevät.

Tyypillisiä Paimenportin risteyksen alueella tapahtuneita onnettomuuksia ovat peräänajot ja risteystä ylittämässä olevan auton kylkeen törmäämiset.

Katso täältä minkälaisia onnettomuuksia Paimenportin risteysalueella on tapahtunut.

http://apps.strafica.fi/onn/?force=1

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.