Ismo Korhosta esitetään Kymsoten osallisuuden palveluiden johtajaksi

Carean hallitus päättää nimityksestä kokouksessaan syyskuun lopulla.

Kouvolan Sanomat

Ismo Korhonen toimii parhaillaan Kouvolan kaupungin lasten ja nuorten palveluiden johtajana. Arkistokuva.
Ismo Korhonen toimii parhaillaan Kouvolan kaupungin lasten ja nuorten palveluiden johtajana. Arkistokuva.

Kouvolan kaupungin lasten ja nuorten palveluiden johtajaa Ismo Korhosta esitetään uuden sote-kuntayhtymän Kymsoten osallisuuden palveluiden johtajaksi.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsote aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa. Kymsoten nimitysvaliokunta tiedotti esityksestään keskiviikkona.

Osallisuuden palveluiden johtajan vastuualueeseen kuuluvat muun muassa lapsiperheiden ja nuorten varhaispalvelut sekä erityisen tarpeen palvelut.

Vastuualueeseen kuuluvat myös sote-palvelut neuvolatoiminnasta lastensuojelutoimenpiteisiin, aikuisten sosiaalipalveluita, päihde- ja mielenterveyspalvelut sekä vaativasti työllistyvien erityisryhmien työllistymispalvelut.

— Vastuualueeseen eivät kuulu ikääntyneiden eikä sairaalahoidon palvelut. Tehtävässä on haettu kaariajattelua siten, että samaan vastuualueeseen kuuluvat lapset, nuoret ja perheet ja sitä kautta myös aikuisten sosiaalipalveluita, Korhonen kertoo.

Osallisuuden palveluiden johtajan virkaan tuli kymmenen hakemusta, joista viisi hakijaa valittiin haastatteluihin.

Korhosen lisäksi haastatteluvaiheeseen pääsivät yrittäjä Tiina Punkanen, Hoiku oy:n toimitusjohtaja Päivi Vahteri, yrittäjä, psykiatrian erikoislääkäri Timo Salmisaari ja Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Juha Kouvo.

Carean hallitus päättää osallisuuden palvelujen johtajan valinnasta kokouksessaan 28. syyskuuta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet