Koronakaranteenin rikkoja voi saada sakkoja tai jopa kolme kuukautta vankeutta – Rikkomuksen todistaminen voi olla vaikeaa, Kymsoten johtajaylilääkäri toteaa: "Naapuri voi tietysti narauttaa, jos on varma asiastaan"

Karanteenissa pitää välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin. Kaikille eristykseen tai karanteeniin määrätylle ilmoitetaan siitä henkilökohtaisesti, eli karanteenin noudattamatta jättäminen ei voi johtua tietämättömyydestä. Virallinen karanteeni ei pääty, vaikka sen puolivälissä saisi negatiivisen tuloksen koronatestistä. Poliisi tutkii rikkomukset.

Raija Anttila

Tartuntatautilain mukainen karanteeni on määräys ja pahimmassa tapauksessa sen rikkomisesta voi seurata rangaistuksia. Kuvituskuva.
Tartuntatautilain mukainen karanteeni on määräys ja pahimmassa tapauksessa sen rikkomisesta voi seurata rangaistuksia. Kuvituskuva.

Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoi aikaisemmin tällä viikolla olevansa huolissaan siitä, että karanteeniin määrätyt, koronatartunnalle altistuneet ihmiset eivät pysy kotonaan vaan liikkuvat yleisillä paikoilla ja tapaavat muita ihmisiä.

– Nyt on tärkeä ymmärtää, että karanteeni on karanteeni, silloin ei mennä mihinkään eikä nähdä muita, totesi Mäntymaa keskiviikkona.

Mäntymaa muistuttaa myös siitä, että esimerkiksi karanteenin viidentenä päivänä tehty ja negatiivisen tuloksen antanut koronatesti ei sulje pois tartunnan mahdollisuutta.

– Kymmenen päivän karanteeni on kymmenen päivän karanteeni eikä sitä voi lopettaa kesken.

Karanteenin rikkomisesta voi saada jopa vankeutta

Tartuntatautilain mukainen karanteeni on määräys ja pahimmassa tapauksessa sen rikkomisesta voi seurata rangaistuksia.

– Karanteenin rikkomisesta voi seurata sakkoa tai jopa vankeutta. Jos sellaista rikkomusta epäilee, asian tutkii poliisi, muistuttaa Mäntymaa.

Mäntymaa toteaa, että karanteenin rikkomista ei tavallisesti myönnetä tartuntaviranomaisille.

– Rikkomuksen todistaminen on vaikeaa. Naapuri voi tietysti narauttaa karanteenissa pysymättömän henkilön, jos on varma asiastaan.

Kaikille eristykseen tai karanteeniin määrätylle ilmoitetaan siitä henkilökohtaisesti eli niiden noudattamatta jättäminen ei voi johtua tietämättömyydestä.

– Useimmat noudattavat kuitenkin määräyksiä tunnollisesti, niin kuin pitääkin. Ulkomaanmatkan jälkeisen omaehtoisen karanteenin rikkominen ei ole rikos, mutta moraalisesti erittäin väärin ja vaarallista, toteaa Mäntymaa.

Risto Aalto

Negatiivisen tuloksen antanut koronatesti ei sulje pois tartunnan mahdollisuutta.
Negatiivisen tuloksen antanut koronatesti ei sulje pois tartunnan mahdollisuutta.

Viranomaisen määräystä rikkovalle rangaistus

Rikoslaissa sanotaan, että karanteenin rikkomisessa on kysymys terveydensuojelurikkomuksesta.

– Jos joku tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo viranomaisen antamaa määräystä tai laiminlyö yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi asetetun velvollisuuden, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Karanteenissa on vältettävä lähikontakteja

THL:n karanteeniohjeissa sanotaan, että omaehtoisessa ja virallisessa karanteenissa pitää välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin.

– Voit mennä ulos, kunhan pidät vähintään 1–2 metrin välin muihin ihmisiin. Sen sijaan et saa mennä esimerkiksi työhön, kauppaan, apteekkiin, harrastuksiin tai yleisötilaisuuksiin, koska näissä paikoissa lähikontaktia on vaikea välttää, todetaan ohjeessa.

Jos lapsi tai nuori on karanteenissa, hän ei saa mennä päiväkotiin tai kouluun.

Kauppa- tai apteekkiasioihin voit pyytää apua esimerkiksi ystäviltä tai sukulaisilta. Ruokaa on mahdollista tilata verkkokaupasta. Apua voi pyytää myös kotikunnan sosiaalipalveluista.

Luetuimmat