Kotka-seura antoi Nupukiven henki -palkinnon monipuoliselle kirjailijalle ja kriitikolle Matti Paavilaiselle

Sari Tauru

Kotka-seura antoi Matti Paavilaiselle Nupukiven henki -palkinnon.
Kotka-seura antoi Matti Paavilaiselle Nupukiven henki -palkinnon.

Runoilija, kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja Suomen ensimmäinen kirjallisuuden läänintaiteilija Matti Paavilainen on saanut Kotka-seuran Nupukiven henki palkinnon. Paavilainen täytti 12. elokuuta 85 vuotta.

Paavilainen hoiti lääninkirjailijan virkaa vuosina 1972–1984 Kotkassa. Hän auttoi nuoria, sittemmin valtakunnallisestikin merkittäviä kirjailijoita löytämään oman polkunsa. Paavilainen opasti ihmisiä kirjallisuuden pariin myös kouluissa ja luennoillaan kaupungintalossa sijainneessa Kotkan silloisessa kirjastossa. Hän vaikutti myös merkittävästi siihen, että Kotkan Kritiikkipäivät käynnistyivät 1970-luvulla.

Paavilainen toimi ennen Kotkaan tuloaan muun muassa Helsingin Sanomain ja Uuden Suomen kirjallisuuskriitikkona. Hän sai J.H. Erkon esikoisteospalkinnon vuonna 1964 ja valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982.

Runoilijana Paavilainen on aina nauttinut suurta valtakunnallista kunnioitusta. Hänen kokoelmiensa nähtiin uskollisesti rekisteröivän ja joskus ennakoivan suomalaisen kulttuuri-ilmaston muutoksia. Todettiin, että Paavilainen ei vastannut vallitsevaa kuvaa suomalaisesta runoilijasta.

Runokokoelmien lisäksi Paavilainen on julkaissut novellikokoelmat Kleptomaani (1965) ja Vapauden aika (1986).

Kotka-seura haluaa palkinnollaan nostaa esille kotkalaisia, valtakunnallisestikin ansioituneita kulttuurin tekijöitä, joilla on suuri merkitys Kotkan henkiseen ilmapiiriin ja jotka omalta osaltaan tekevät Kotkasta tärkeän kulttuurikaupungin.

Palkinnon luovutustilaisuudessa Paavilainen korosti sitä, että hän teki työtään yhdessä muiden kotkalaisten kirjallisuuden alan vaikuttajien kanssa. Heistä hän nosti erityisesti esiin kirjailija Jorma Savikon.

Johanna Vehkaluoto

Johanna Vehkaluoto

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.