Kotka aikoo ottaa aikaisempien vuosien tapaan 15 kiintiöpakolaista

Jaakko Avikainen

Kotkaan esitetään ensi vuodeksi 15 kiintiöpakolaisen määrää. Kuvituskuva.
Kotkaan esitetään ensi vuodeksi 15 kiintiöpakolaisen määrää. Kuvituskuva.

Kotka aikoo tänä vuonna ottaa viime vuosien tapaan 15 kiintiöpakolaista. Kiintiötä esitetään niin, että perhekunnat säilyvät kokonaisina. Hyvinvointilautakunta käsittelee esitystä tiistain kokouksessaan. Myös vuodeksi 2020 esitetään 15 kiintiöpakolaisen määrää.

Tänä vuonna tähän mennessä Kotkaan on saapunut 12 kiintiöpakolaista. Lukuun eivät sisälly Kotkan vastaanottokeskuksesta myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat, jotka haluavat jäädä Kotkaan asumaan, eivätkä perheenyhdistämisen kautta saapuneet pakolaiset.

Kiintiöpakolaisten määrä on Kotkassa viime vuosina ollut noin 15 henkilöä vuodessa. Määrä on riippunut esimerkiksi tulijoiden perhesuhteista.

Kiintiöpakolainen on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pakolaiseksi katsoma henkilö, jolle on myönnetty maahantulolupa budjetissa vahvistetun pakolaiskiintiön puitteissa. Kiintiöpakolaisina valitaan henkilöitä, jotka ovat jo pakolaisina jossain toisessa maassa ja joita UNHCR esittää uudelleensijoittamiseksi.

Luetuimmat

Kommentoidut