Kaupunginhallitus esittääkin Haminaan kahta uutta koulua — kouluverkkokeskustelu ei enää ottanut tuulta kahden jo pidetyn tilaisuuden jälkeen

Esitys Metsäkylän ja Kannusjärven koulujen toiminnan jatkumisesta varmistui.

Antti-Jussi Larvio

Kolmas palveluverkkoa koskeva tilaisuus oli välittömästi Haminan kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen. Tilaisuudessa varmistui, että hallitus esittää Metsäkylän ja Kannusjärven koulujen jatkamista ja uuden koulun rakentamista läntisen Haminan lisäksi Husulaan.

Haminan kaupungilla on edessään kahden uuden koulun rakentaminen. Haminan kaupunginhallitus päätyi tiistaina esittämään kaupunginvaltuustolle uuden koulun rakentamista myös Husulaan.

Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen oli viemässä hallitukselle esityksen Husulan koulun kunnostamisesta, mutta hän muutti esitystään kokouksessa ja sai sille hallituksen yksimielisen tuen. Syy esityksen muuttamiseen ovat Husulan koulun sisäilmaongelmat, jotka ovat osoittautuneet sen verran vaikeiksi, että uudisrakennus on tarpeen.

Toisen uuden koulun tarve on läntisessä osassa Haminaan. Koulun yhteyteen tulisivat myös päiväkoti ja esikoulu.

Muhonen oli valmistellut kouluverkkoa koskevat esityksensä kaupunginhallitukselle kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksen pohjalta. Selvityksessä ei kuitenkaan tehty esitystä Kannusjärven ja Metsäkylän koulujen jatkosta. Muhonen esityksen teki ja hallitus päätti esittää molempien koulujen jatkamista 2-opettajaisena.

Oppilasminimi pienenee

Äänestyksen jälkeen syntyi myös esitys, että jatkossa Haminan koulujen minimioppilasmäärä on 30 oppilasta lukuvuodessa, kun se tähän saakka on aikaisemman valtuuston linjauksella ollut 40 oppilasta. Mikäli 30 oppilaan määrä alittuu kolmena peräkkäisenä lukuvuonna, koulu voidaan sulkea.  Perussuomalaisten Harri Kerkelä esitti minimioppilasrajasta luopumista, mutta esitys torjuttiin äänin 6–3. Peter Muurman (ps.) ja Hannah Honkanen (kesk.) tukivat Kerkelän esitystä.

Hallitus päätti myös esittää, ettei lukuvuodesta 2018–2019 ole enää kolmen opettajan minivaatimusta, vaan kahden opettajan koulut ovat mahdollisia. Teknologiavälitteinen opetus tulisi mahdollistaa kaikissa Haminan kouluissa.

Päiväkoteja järjestellään

Varhaiskasvatuksen osalta esitetään Kurkitien päiväkodista luopumista ja toiminnan keskittämistä Ruissalon päiväkotiin. Uuden-Summan esikoulu siirtyy rakennettavan uuden koulun yhteyteen.

Keskikaupungin vuoropäiväkodin tiloista esitetään luovuttavan ja toiminta siirrettäväksi remontoitavaan ja vuoropäiväkodiksi muuttuvaan Saviniemen päiväkotiin. Saviniemen päiväkodin muu toiminta siirtyisi Linnoituksen päiväkotiin.
Seuraava palveluverkkoselvitys esitetään tehtäväksi jatkossa aina uuden valtuustokauden ensimmäisenä syksynä.

Hallituksen kokouksen perään keskustelutilaisuus

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys ei enää suuresti herättänyt mielipiteitä vajaan neljänkymmenen läsnäolijan parissa tiistaina, kun sen pohjalta pidettiin järjestyksessään kolmas yleisötilaisuus. Tiistaina oltiin koolla heti kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen.

Aikaisemmin selvitystä on ehditty käsitellä Metsäkylässä ja Kannusjärvellä, joissa väkeä ja keskustelua riitti eilistä enemmän.

Suurin osallistumisinto lienee kaikonnut, koska Metsäkylän ja Kannusjärven koulujen lopetusuhka oli kahden ensimmäisen tilaisuuden jälkeen poistunut.
Uusin uutinen osallistujille oli, että kaupunginhallitus oli juuri ennen tilaisuutta päättänyt esittää uuden koulun rakentamista läntisen kaupungin alueen lisäksi myös Husulaan.

Muutamissa puheenvuoroissa Husulan uuden koulun arveltiin voivan heikentää pienten kyläkoulujen ja etenkin jatkoluvan saamassa olevien Metsäkylän ja Kannusjärven koulujen tulevaisuuden näkymiä. Sisäilmaongelmallisen koulun korvaamista uudella ei sinänsä kyseenalaistettu.

Peikkona molemmille kyläkouluille nähtiin, että hallitus säilytti minimioppilasmäärää koskevan esityksen, vaikkakin pudottaen sen 40:stä 30:een. Ennusteiden mukaan Metsäkylän ja Kannusjärven kouluilla voi olla vaikea saavuttaa uuttakaan minimiä.

Uusi koulu jopa jo ensi vuonna

Husulan koulun aikataulu herätti kiinnostuta. Opetuspäällikön tehtäviä väliaikaisesti hoitava Vehkalahden koulun rehtori Anssi Kukkanen maalaili, että parhaassa tapauksessa Husulan uusi koulu voisi olla käytössä jo ensi vuoden syksyllä.

Kaupunginjohtaja Muhosen mukaan koulujen rakentamisjärjestys päätetään myöhemmin selvitysten jälkeen. Päätökset tekee kaupunginvaltuusto.

Lipputangon pituus?

Noin tunnin kestettyään koulukeskustelu hiipui, jolloin Muhonen kyseli yleisöltä mahdollisia muita aiheita.

Yleisön joukosta heitettiinkin kysymys Haminaan tulevan suurlipun lipputangon pituudesta. Muhosen mukaan asiaa ei ole vielä päätetty.

Muokattu 20.3. kello 22.47: Korjattu kirjoitusvirhe otsikosta.