Koulujen lakkautus valtuustoon — Haminan kaupunginhallitus päätti esittää Metsäkylän ja Kannusjärven koulujen sulkemista äänin 5-4

Osa hallituksen jäsenistä olisi ollut valmis lykkäämään lakkautuskäsittelyn ohi valtuustokauden.

Antti-Jussi Larvio

Kannusjärven koulu on toinen lakkautettavaksi esitetyistä kouluista.
Kannusjärven koulu on toinen lakkautettavaksi esitetyistä kouluista.

Metsäkylän koulun lakkauttaminen syyslukukauden alusta 2020 ja Kannusjärven koulun lakkauttaminen syyslukukauden alusta käsitellään seuraavaksi Haminan kaupunginvaltuustossa. Haminan kaupunginhallitus päätti koulujen lakkautusesitysten tekemisestä maanantaina.

Hallituksen jäsen Peter Muurman (ps.) esitti, ettei kummankaan koulun lakkauttamisesta päätettäisi tällä valtuustokaudella. Esityksen mukaan kuluvalla valtuustokaudella pitäisi selvittää Metsäkylän koulun hakeutuminen e-mobiilikoulukokeiluun. Muurmanin ehdotus hävisi äänestyksen äänin 5-4.

Muurman sai taakseen Hannah Honkasen (kesk.), Jaakko Koskisen (kesk.) ja Ari Rinteen (ps.). Lakkautusesitystä kannattivat Katja Andrejev (vihr.), Titta Erkkilä (sd.), Pentti Hämäläinen (sd.) Milko Niemi (kok.) ja Eeva Rautamaa (kok.).

Kaupunginjohtaja Hannu Muhosen valmisteleman lakkautusesityksen perusteluissa todetaan, että Metsäkylän koulua koskeva e-mobiilikouluasia tullaan käsittelemään kasvatus- ja koulutusvaliokunnassa erikseen ja tarvittaessa myös kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Haminan Metsäkylän kyläyhdistys, Metsäkylän koulun vanhempainyhdistys ja Metsäkylän Kurssi ovat tehneet kaupungille esityksen Metsäkylän koulun hakeutumisesta e-mobiilikoulukokeiluun.

Metsäkylän ja Kannusjärven koulun oppilaat siirtyvät lakkautusten jälkeen husulan uuteen moduulikouluun. Myös Kannusjärven koulun esiopetus lakkaa ja oppilaat siirretään Husulaan.