Sata vuotta sitten kotkalaislehdet kertoivat itsenäistymisestä varsin vaatimattomasti

Etelä-Suomen ja Eteepäin-lehden etusivuilla oli ihan muuta asiaa kuin itsenäisyysjulistus.

Riina Lehtoranta

6. joulukuuta 1917 ilmestyneen Eteenpäin-lehden kakkossivulla on vaatimattoman oloinen uutinen eduskunnan täysistunnosta, joka keskeytyi talousosaston jäsenten saavuttua eduskuntaan.

Suomen julistautuminen itsenäiseksi ei Kotkassa ilmestyneissä Etelä-Suomi- ja Eteenpäin-lehdissä ollut jättikokoinen etusivun uutinen.

6. joulukuuta 1917 ilmestyneen Etelä-Suomen etusivusta valtaosan haukkasi Oiva-Waltti-savukkeiden mainos. Itämaisen Paperossitehtaan valmistamia savukkeita oli myynnissä sekä paperi- että puuimukkeella.

Eteenpäin-lehden etusivulla huomio kiinnittyy F.F. Knapen loppuunmyynti-ilmoitukseen. Siinä kerrottiin näin: ”Liikkeen lopettamisen tähden loppuunmyydään koko varasto tukuttain sekä vähittäin, miesten pukuja, palttoita, ulsteria, pukukankaita, satiinia, hian vuoria, serttinkiä, ompelulankaa, räätälin liitua, nappia, solkia, hakoja y.m., y.m.” Liike sijaitsi osoitteessa Koulukatu 3 ja sen puhelinnumero oli 414.

Riina Lehtoranta

6.12.1917 ilmestyneen lehden etusivulla oli yksinomaan ilmoituksia.

Tärkeä uutinen löytyy kakkossivulta

Kakkossivulla Etelä-Suomessa on vinjetti ”Uutisia kauempaa kotimaasta” ja sen alla otsikko: ”Suomi itsenäiseksi tasavallaksi”. Jutussa kerrotaan seuraavasti:

”Eduskunnan istunnossa torstaipäivänä jätti senaatin varapuheenjohtaja eduskunnalle hallituksen puolesta huomattavan tiedonannon Suomen itsenäisyydestä.

Ehdotus Suomen hallitusmuodoksi on rakennettu sille perusteelle, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta.

Hallitus tulee kääntymään toisten valtojen puoleen saadakseen maamme valtiollisen itsenäisyyden kansainvälisesti tunnustetuksi. Nälänhätä ja työttömyys pakoittavat hallitusta asettumaan suoranaisiin väleihin ulkovaltojen kanssa.”

Jutussa kerrotaan myös edustajien Manner ja Airola moittineen hallitusta, joka tahtoo hyökätä eduskuntaa vastaan.

Eteenpäin-lehdessä yhtä vaatimattomasti

Eteenpäin-lehdessä itsenäisyysjulistuksesta kerrotaan niin ikään kakkossivulla pienessä uutisessa. Samassa lehdessä kerrotaan, kuinka tavaran tuonti Venäjältä Suomeen on keskeytynyt. Uutisen mukaan syynä oli Pietarin valuuttakonttorin vehkeily.

Myös laivaliikenne oli lehden mukaan pysähdyksissä. Syyksi mainittiin se, että Pietarin valuuttakonttori ei enää hyväksynyt Suomen senaatin valuuttajärjestelystä antamaa takausta.

Tinkimaidon tuojia haettiin isolla ilmoituksella

Itsenäistyminen ei noussut etusivulle myöskään joulukuun 8. päivänä 1917 ilmestyneessä Eteenpäin-lehdessä. Lähinnä etusivulla oli ilmoituksia. Yhdessä niissä kehotettiin kaikkia niitä henkilöitä, jotka omistavat lehmän tai tuovat tinkimaitoa kaupunkiin, ilmoittautumaan Elintarvikekomitean Maitokorttikansliaan.

Lehden toisella sivulla on iso juttu uusien kunnallislakien pohjalta tapahtuvista kunnallisvaaleista. Vasta sen jälkeen alkaa vaatimattoman oloinen juttu otsikolla ”Eduskunta. Suomen itsenäisyys.”

Itsenäistyminen ei noussut etusivulle myöskään joulukuun 8. päivänä 1917 ilmestyneessä Eteenpäin-lehdessä.

Iso osa jutusta on edustaja Kullervo Mannerin esityksen referointia. Manner esitti eduskunnassa, että Suomen itsenäistyminen on toteutettava sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella. Mannerin mielestä olisi ollut syytä asettaa neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa.

Puheiden jälkeen eduskunnassa toimitettiin äänestys. Siinä porvarillisten ryhmien esitys voitti äänin 100-88.

Riina Lehtoranta

Itsenäistymisen käsittely jatkui 8.12.1917 ilmestyneessä Eteenpäin-lehdessä.

Etelä-Suomessa juhlallisia toivomuksia

Saman päivän Etelä-Suomessa palataan joulukuun neljännen päivän tapahtumiin:

”Tämä eduskunnan istunto muodostui suureksi juhlahetkeksi Suomen kansan elämässä, kansan, jonka vapaus ja uusi huomen alkaa lopultakin sarastaa, selvetä. Tosin tätä juhlatunnelmaa jonkun verran häiritsi sosialistien hyökkäys hallitusta vastaan heti sen poistuttua eduskunnasta.”

Juttu loppuu juhlallisiin toivomuksiin:

”Rohkenemme toivoa, että tämä rikkirevitty, hajanainen, puolueiden pirstoma kansa lopultakin osaa ottaa ohjat omiin käsiinsä, jotta se voisi säilyä itsenäisenä kansana ja pysyisi sivistysvaltiona, jossa oikeusjärjestys vallitsee ja lakien polkeminen, mielivalta, luokkaviha ja aseistautuminen toisiaan vastaan väistyisi yksimielisyyden ja toistensa lähentymisen tieltä. Silloin yhteiskunnalliset kysymyksetkin, jotka eivät enää siedä viivyttelyä, saisivat onnellisen ratkaisun.

Osoittakaamme olevamme saavuttamamme vapauden ja itsenäisyyden luojia ja kohottajia, eikä hajoittajia ja repijöitä.”

Kansalliskirjaston sivusto on aarreaitta

Digitalisoituihin vanhoihin lehtiin voi tutustua Kansalliskirjaston nettisivuilla. Vähänkin historiasta kiinnostuneilla tosin on ankara uppoutumisen vaara, sillä lehdet ovat täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia pikkujuttuja ja –ilmoituksia.

8.12.1917 ilmestyneen Etelä-Suomen Sekalaista-uutispalstalla kerrotaan muun muassa, että uskonnonvapauskomitea on saanut mietintönsä valmiiksi ja että Kotkan ja Kouvolan asemien välillä junassa synnytti joulukuun neljännen päivän vastaisena yönä eräs nainen lapsen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.