Seurakunnan kerhoihin ehtii vielä hakea

Seppo Sirkka

Milla Linho, Teemu Vilkki ja Jarkko Laamanen kertoivat päiväkerholaisille tarinan Tapani-possun ja Kaarina-kanan kuumatkasta.

Kotka-Kymin seurakunnan ensi syksyn kerhoihin ilmoittautuminen on käynnissä. Kerhojen hakuaika päättyy maanantaina 17. huhtikuuta. Maksuttomia päivä- ja leikkikerhoja voidaan perustaa Helilään, Jäppilään, Laajakoskelle, Ristinkalliolle, Sunilaan, Tavastilaan, Koivulaan, Kotkansaarelle, Ruonalaan, Aittakorpeen, Mussaloon sekä Langinkoskelle, mikäli ryhmiin ilmoittautuu riittävän moni.

Päiväkerhoa pidetään 2—3 kertaa viikossa kahden ja puolen tunnin ajan kerrallaan. Päiväkerhoihin otetaan vuonna 2013 tai myöhemmin syntyneitä lapsia.

Leikkikerhoissa kokoonnutaan kerran viikossa kahden tunnin ajan kerrallaan. Leikkikerhoihin otetaan vuonna 2014 syntyneitä.

Pääsiäisen alla Tavastilan koulun oppilaat vierailivat Tavastilan päiväkerhossa. Koululaiset pääsivät kertomaan kerholaisille itse sepittämiään tarinoita varta vasten rakennetuissa teltoissa. Milla Linho, Teemu Vilkki ja Jarkko Laamanen sepittivät tarinan Tapani-possusta ja Kaarina-kanasta.

— Kerroimme ja esitimme tarinan päiväkerholaisille lukematta suoraan paperista, koululaiset kertoivat.

Seurakunta järjestää myös kesäkerhoja 1—2-luokkalaisille ensi kesänä.

Lisätietoja ja kerhoihin ilmoittautuminen löytyy seurakunnan nettisivuilta.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.