Haminan Veden toimitusjohtajaa esitetään Orimattilan vesilaitoksen johtajaksi

Raimo Eerola

Haminan Veden toimitusjohtaja tavoittelee Orimattilan vesilaitoksen johtajan paikkaa. Kuvassa Taskalinmäen vesitornit.
Haminan Veden toimitusjohtaja tavoittelee Orimattilan vesilaitoksen johtajan paikkaa. Kuvassa Taskalinmäen vesitornit.

Haminan Veden toimitusjohtaja Petteri Kotonen on ehdolla Orimattilan vesilaitoksen johtajaksi. Orimattilan kaupunginhallitus käsittelee nimitystä maanantaina 25. tammikuuta.

Orimattila laittoi vesilaitoksen johtajan paikan hakuun viime marraskuussa. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 19. Haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa ja lisäksi kolmelle tehtiin soveltuvuusarviointi. Hakijoita arvioinut työryhmä päätyi esittämään virkaan Petteri Kotosta. Myös kaupunginhallituksen kokouslistalla esityksenä on, että kaupungin vesilaitoksen johtajaksi valitaan Kotonen.

Virkaan nimitettävä vastaa toimitusjohtajana Orimattilan kaupunkikonserniin kuuluvien Orimattilan Vesi Oy:n ja Orimattilan Lämpö Oy:n operatiivisesta johtamisesta ja liiketoimintojen kehittämisestä. Lisäksi hän toimii virkasuhteessa kaupungin vesilaitoksen johtajana. Kaupunginhallituksen valinnan jälkeen Orimattilan Vesi ja Orimattilan Lämpö tekevät päätökset omalta osaltaan.

Kotonen on toiminut Haminan Veden toimitusjohtajana keväästä 2016 alkaen.

Luetuimmat