Tarmo lähtee telakalle syyskuussa ja palaa toukokuussa

Raimo eerola

Tarmon edellisestä telakoinnista on kulunut jo 24 vuotta.

Museojäänmurtaja Tarmo lähtee Kotkasta telakalle Helsinkiin syyskuun aikana. Museomestari Juha Puustisen mukaan sopimus on tehty Alfons Håkansin Suomenlinnan kuivatelakan kanssa.

Puustisen mukaan rahaa Tarmon telakointiin varattu lähes miljoona euroa. Lopulliset kustannukset alkavat tarkentua vasta, kun loppusyksyn aikana saadaan selville, mitä kaikkea täytyy tehdä.

— Ennen Tarmon lähtöä alukselle tehdään vakauskoe. Tarkkaa lähtöpäivää ei ole. Hinaukselle joudutaan katsomaan sopiva sääikkuna, että siirto onnistuu hyvin.

Viime viikolla Tarmon rungolle tehtiin jo ensimmäisiä paksuusmittauksia. Ultraäänilaitteilla haettiin mahdollisia heikkoja kohtia. Puustisen mukaan alustavat mittaukset osoittivat, ettei kovin heikkoja paikkoja onneksi ole.

— Suomenlinnassa Tarmo on aluksi vedessä telakan laiturissa. Siinä tehdään kannen yläpuolisia korjauksia. Muun muassa puinen pelastusvenekansi uusitaan. Se on tarpeen, sillä kansi on monin paikoin lahonnut.

Kuiville alus nostetaan loka-marraskuussa. Siinä vaiheessa lisätään rungon mittauspisteitä ja nähdään tarkemmin, missä kunnossa yli satavuotias laiva runkonsa puolesta on.

— Töitä jatketaan talven yli. Todennäköisesti talven kylmimpänä aikana tulee kuitenkin töihin tauko. Niitä jatketaan, kun säät kuivuvat ja lämpenevät kevään myötä, kertoo Puustinen.

Tarmo palaa takaisin Kotkaan näillä näkymin ensi vuoden toukokuussa. Tavoitteena on ollut, että alus saadaan kunnostettua nimenomaan ensi vuodeksi, jolloin Kotkassa on suurten purjelaivojen kansainvälinen kilpailu Tall Ships Race.

Lue lisää päivän lehdestä tai Kymen Sanomien mobiilisovelluksesta.

Veikko Mäenpää

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet