Jousen kanssa pääsee pian peurametsälle — Uusi metsästyslaki hyväksyttiin elokuun alussa

Elena Liseytseva

Asko Kilpiän mukaan jousimetsästyksen haasteena on päästä tarpeeksi lähelle, mieluiten 20 metrin päähän eläimestä: "Jousi ei ole mikään räiskimäase."
Asko Kilpiän mukaan jousimetsästyksen haasteena on päästä tarpeeksi lähelle, mieluiten 20 metrin päähän eläimestä: "Jousi ei ole mikään räiskimäase."

Pieniä hirvieläimiä ja villisikoja saa pyytää nyt myös jousella. Jousimetsästykseen vaaditaan vastedes myös läpäisty jousiammuntakoe.

Uuden metsästylain mukaiset metsästys- ja ampumakoeasetukset tulivat voimaan maanantaina. Laki hyväksyttiin 1. elokuuta. Osa muutoksista astuu voimaan porrastetusti vuoden 2018 tai 2019 alusta.

Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukas kertoo, että portaittain voimaan tulevat muutokset ovat herättäneet keskustelua.

— Toivoisin, että olisi yhtenäisempää jaksotusta. Joutuu olemaan tarkkana, mikä asetus tulee voimaan milloinkin.

Muuten metsästyslaki on otettu Kaakkois-Suomessa hyvin vastaan. Alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Ilkka Tiaisen mukaan lain päivitykselle on aina tarvetta.

Jousimetsästyksen kiinnostus kasvussa

Jousimetsästäjiä ei ole kaakossa vielä kovinkaan monta, mutta sekä Tiainen että Kiukas ovat huomanneet lajin kiinnostuksen lisääntyneen.

Tiaisen mukaan jousella metsästävien määrää ei ole kartoitettu, mutta arviolta heitä on muutama sata.

— Ihmiset haluavat lähemmäs luontoa, niitä alkuperäisiä asioita, aktiivinen jousimetsästäjä Asko Kilpiä arvelee.

Taipalsaaren Vehkataipaleella asuva Kilpiä kertoo, että Vehkataipaleella peuria metsästetään yleensä jahtiporukoissa. Hän näkee mahdollisena sen, että kiväärien lisäksi tänä syksynä niiden jahtiin lähdettäisiin jousen kanssa.

Kilpiän mukaan jotkut ovat kritisoineet jousimetsästykseen vaadittavaa ampumakoetta, mutta hänestä se on tarpeellinen. Nuolen tulee osua juuri oikeaan kohtaan, jotta eläin ei kärsi.

Riistanhoitoyhdistykset järjestävät ampumakokeita vielä ennen jahdin alkua.

Merkittävä muutos niin jousi- kuin ruutiaseampujalle on, että syyskuun alusta valkohäntäpeuraa saa metsästää kuukauden verran vahtimalla ennen varsinaisen pyyntikauden alkua. Niin sanottua kyttäysmetsästystä saa tehdä, jos alueella on vahinkoa aiheuttavia peuroja.

Hirvien metsästystä koskevat muutokset tulevat voimaan parin vuoden sisällä. Jatkossa hirveä ei saa metsästää niin sanotuilla sirpalealueilla pyyntilupapäätöksessä rajatun alueen ulkopuolella.

Saalisilmoituksia pitää tehdä entistä enemmän. Jatkossa ilmoitus pitää tehdä metsäkauriin lisäksi villisiasta, metsähanhesta ja hilleristä.

Suurpetojen metsästykseen laki vaatii metsästyksen johtajan.

Riistakolmioiden laskenta käynnissä

Riistakolmiolaskennat pitää tehdä sunnuntaihin mennessä. Kolmiolaskentojen perusteella määritetään metsäkanalintujen metsästysajat.

Niitä koskeva asetusluonnos valmistellaan elokuun puolivälissä.

Laskennan tekevät vapaaehtoiset metsästäjät. Suomen riistakeskus pyytää heitä ilmoittamaan laskentojen tuloksista riistakolmiot.fi -palveluun viimeistään 13. elokuuta.

Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on neljän kilometrin pituinen. Linnut lasketaan sivua pitkin kävelemällä kolmen henkilön rintamana 60 metrin kaistaleelta. Laskenta tulee tehdä yhden päivän aikana.

Viime vuonna koko maassa laskettin vajaa tuhat riistakolmiota.

Monien lajien pyyntikaudet alkavat pian. Villisikaa on saanut metsästää jo 1. elokuuta alkaen, samoin kuin kettua ja supikoiraa.

Monen vesilinnun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.

Metsäjänistä, rusakkoa ja villikania saa metsästää 1. syyskuuta alkaen.

Valkohäntä-, metsä- ja kuusipeuran metsästys alkaa 30. syyskuuta ja hirven metsästys 14. lokakuuta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.