Virolahden veroprosentit ennallaan, Miehikkälä ei vielä päättänyt omistaan

Virolahden tulos nollille, Miehikkälän painuu alijäämäiseksi.

kaakon kaksikko logo
kaakon kaksikko logo

Virolahti jatkaa ensi vuonna nykyisillä veroprosenteilla. Virolahden kunnanhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle tuloveroprosentiksi 20,50.

Tuloveroprosenttiesityksen kunnanhallitukselle valmistellut hallintojohtaja Veli-Matti Pulli toteaa esittelytekstissä, että verotulojen ja valtionosuuksien kasvusta huolimatta vuonna 2020 kunnan taloudella on haasteita vastata kustannustason yleiseen kehittymiseen. Yksittäisistä asioista Kymsoten taloudella on suurimmat vaikutukset Virolahden talouteen ja tilikauden tulokseen. Veroprosenttien korotuksia ei Pulli kuitenkaan esittänyt, joten tuloveroprosentin lisäksi myös kiinteistöverojen esitettään säilyvän nykyisellä tasolla.

Miehikkälän kunnanhallitus ei vielä ole käsitellyt kunnan veroprosentteja.

Molempien Kaakon kaksikon kuntien hallituksissa oli maanantaina käsittelyssä osavuosikatsaukset. Virolahden osalta kuluvan tilikauden tuloksen arvioidaan olevan hiukan budjetoitua parempi eli käytännössä lähellä nollaa.

Miehikkälän tuloksen puolestaan arvioidaan kääntyvän 200 000 euroa alijäämäiseksi. Kunnan toimintakuluissa Kymsoten maksuosuudet tulevat ylittämään alkuperäisen talousarvion ja verotulot näyttävät jäävän budjetoidusta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset