Kentän melu häiritsee  — Virolahden kunta joutuu rakentamaan 100 000 euron meluaidan koulun tekonurmen reunaan

Virojoen tekonurmen käyttö voi lisääntyä, kun osa tekonurmesta uusitaan.

Antti-Jussi Larvio

Kentän reunan vieressä oleva talo suojataan melulta mittavalla meluaidalla. Aidan kustannusarvio on 80 000-100 000 euroa.
Kentän reunan vieressä oleva talo suojataan melulta mittavalla meluaidalla. Aidan kustannusarvio on 80 000-100 000 euroa.

Tekonurmikentän laitaan joudutaan tekemään mittava meluaita Virojoen keskustassa. Tekninen johtaja Markku Uskin mukaan teräsrunkoiselle aidalle tulee mittaa lähes 100 metriä ja sen korkeus vaihtelee 3,5-4,5 metrin välillä.

Virojoen koulun kentän melusuojaus oli Uskin mukaan aikanaan edellytys, kun kenttä rakennettiin nykyiselle paikalleen ja varsin lähelle asuintaloa.

— Siihen istutettiin tuija-aita, mutta se on vuosien aikana kärsinyt lasten hääriessä sen ympärillä eikä se enää riitä pitämään peliääniä poissa talon pihalta. Rakennus on noin 15 metrin päässä kentältä ja kuisti viiden metrin. Siellä on tehty melumittaukset ja melu ylittää raja-arvot, kun kentällä pelataan pesäpalloa ja jalkapallonkin aikana, Uski sanoo.

20 000 euroa avustusta

Aidan rakentamisen urakkatarjouskilpailu on parhaillaan meneillään. Uskin mukaan aidan on arvioitu tulevan maksaman 80 000 — 100 000 euroa.

— Olemme saaneet siihen 20 000 euroa liikuntapaikka-avustusta.

Uskin mukaan meluaidan rakentamisen ajankohtaistaa myös kentän vanhan osan päällystäminen uudella tekonurmella, jolloin sen käyttö voi lisääntyä. Kunta varaa ensi vuoden talousarvioon kentän päällystettä varten 140 000 euroa.

— Kenttää ei ole aikaisemmin myöskään talvisin jäädytetty, jotta talvikäyttö ei aiheuttaisi meluhaittaa. Nyt sen jäädyttäminenkin on aidan rakentamisen jälkeen mahdollista. Myös koulun viereen rakennettava uusi päiväkoti ehkä lisää kentän käyttöä.

Uskin mukaan läheisten koulujen välituntien ei ole todettu aiheuttavan lähitalolle häiritsevää melua.