Harvinainen vieras lennähti Lappeenrantaan, Aleksandra Maiorova kuvasi kattohaikaran Ylijärvellä – Katso video lumella tepastelevasta haikarasta

Lukijan kuva

Aleksandra Maiorova kuvasi kattohaikaran maanantaina Ylijärvellä.
Aleksandra Maiorova kuvasi kattohaikaran maanantaina Ylijärvellä.

Lappeenrannan Ylijärvellä nähtiin maanantaina melko harvinainen vieras. Aleksandra Maiorova kuvasi haikaran kotipihallaan maanantaiaamuna kello yhdeksän aikaan.

— Siinä se seisoskeli noin kymmenen minuutin ajan. Sitten se lensi pois, Maiorova sanoo.

Maiorova kertoo, ettei ole nähnyt haikaraa aiemmin eikä se ole näyttäytynyt myöskään maanantain jälkeen. Muuten lintuja näkyy alueella paljon.

Hän uskoo linnun pärjäävän tällä viikolla vallinneista melko talvisista olosuhteista huolimatta.

— Tässä on lähellä suota. Se varmaan elää siellä.

Pari viikkoa etuajassa

Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Harri Ekholm tunnistaa haikaran kuvasta välittömästi.

— Ihan selvä kattohaikara se on.

Ekholm itse ei kattohaikaraa ole Suomessa tavannut. Hän kertoo, että Virossa yleisesti pesiviä kattohaikaroita tavataan myös Suomessa juuri näihin aikoihin.

— Ilmastonmuutoksen vuoksi talvet ovat leudompia. Tähän aikaan keväästä ne pöllähtävät tänne. Yleensä ne ovat ilmaantuneet vapun tienoilla, mutta nyt ne näyttävät olevan pari viikkoa etuajassa.

Birdlife Suomen ylläpitämään Tiira-järjestelmään on viimeisen viikon aikana merkitty noin 20 havaintoa kattohaikarasta. Suurin osa havainnoista on läntisestä ja eteläisestä Suomesta. Pohjoisimmat havainnot on merkitty 5. huhtikuuta Jyväskylästä. Maiorovan tekemä kattohaikarahavainto on ilmoitetuista itäisin.

Kerran pesinyt Suomessa

Kattohaikara on myös pesinyt Suomessa ainakin kerran. Vuonna 2015 haikarapariskunnalle syntyi jälkeläisiä Koskella Varsinais-Suomessa.

— Jos ilmaston kehitys on tällaista, ilman muuta ne tulevat pohjoiseen päin, Ekholm toteaa.

Maiorovan kuvassa haikara värjöttelee lumipatjan päällä yhdellä jalalla seisten. Ekholmin mukaan linnulla ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan hätää.

— Täällä on jo avoimia pelto-ojia, joissa ensimmäiset sammakot koittavat pärjätä. Se käy napsimassa niitä. En usko, että sitä pitää viedä nälkintyneenä Pyhtäälle lintuhoitolaan.

Luetuimmat