Kotkalaisen lintuasiantuntijan mukaan Afrikan tulokkaista vaeltajaperhoset ovat tänä keväänä muuttolintuja menestyneempiä

Vaeltajaperhoset matkustavat Afrikasta Eurooppaan lisääntymään ja sitten kuolemaan. Perhosten jälkeläiset palaavat sitten kesän jälkeen takaisin Afrikkaan.

Kimmo Seppälä

Mikko Pöyhösen mukaan ohdakeperhosia on joukottain liikkeellä.
Mikko Pöyhösen mukaan ohdakeperhosia on joukottain liikkeellä.

Lintujen kevätmuutto on tältä vuodelta pääosin päättynyt.

Monia lajeja on saapunut tänä keväänä tavanomaista vähemmän tai selvästi myöhemmin.

— Heikko vuosi on näkynyt muun muassa tervapääskyn, käen, haarapääskyn ja pikkulepinkäisen määrissä, lintuasiantuntija Mikko Pöyhönen luettelee.

Syyllisenä kuivuus

— Monet päiväntasaajan eteläpuolella talvehtineet ja Välimeren itäpuolitse kiertävät kesälintumme muuttavat Afrikan sarven alueelta, Pöyhönen kertoo.

Afrikan sarven alueella ollut kuivuus on suoraan vaikuttanut lintujen ravintoon. Lintujen syömät hyönteiset tarvitsevat selviytymiseen tärkeää vihertävää kasvistoa, jota ei ollut kuivuuden takia riittoisasti.

— Linnut ovat joutuneet viettämään enemmän aikaa ravintovarojen täydentämiseen. Osalle linnuista ravinnon puute on varmasti ollut myös elinkierron päätepiste, Pöyhönen arvioi.

Hyönteissyöjälintuja saattaa saapua vielä seuraavien viikkojen aikana lisää.

Vastapainoksi räystäspääskyjä saapui toukokuussa selvästi enemmän kuin muutamaan viime vuosikymmeneen.

— Monet näistä harvinaistuneista linnuista pesivät nyt sellaisilla paikoilla, joissa lajia ei ole miesmuistiin ollut, Pöyhönen kertoo.

Perhosia sitäkin enemmän

Hyönteismaailma tarjosi tänä vuonna lintujen sijaan alkukesän näyttävimmän luontoilmiön.

— Ohdakeperhoset saapuivat suurissa määrissä maahamme, Pöyhönen iloitsee.

Näitä kauniita ja kookkaita perhosia näkee kaikkialla missä vain kukkii.

— Perhosista ei kuitenkaan saa mitään kokoelmayksilöitä, sillä monet niistä ovat varsin risasiipisiä sekä väreiltään kovin kauhtuneita.

Ohdakeperhoset kuoriutuvat talvella Pohjois-Afrikassa, josta ne lähtevät vaellukselle pohjoiseen. Pöyhösen mukaan perhosilla on noin 4 000 kilometriä matkaa takanaan.

Keväällä Suomeen saapuneet ohdakeperhoset munivat täällä ja kuolevat sen jälkeen pian pois. Loppukesällä syntyy sitten uusi sukupolvi, joka lähtee paluuvaellukselle takaisin Afrikkaan vanhempiensa synnyinseudulle.