Karhulalainen metallibändi kasvoi aikuiseksi — Deathproofin kymmenvuotiskeikalla Sam’s Pubissa on luvassa myös koukeroisempia biisejä: ”Nuorempana yritin näyttää osaamistani. Samaan biisiin on tungettu kaikki näyttävimmät ja vaikeimmat koukut”

Kun karhulalainen Deathproof perustettiin vuonna 2009, sen jäsenet olivat vielä yläkoulussa. Lauantaina Sam’s Pubissa kuullaan makupaloja menneestä ja tulevasta. Kuusi EP:tä julkaisseen yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto ilmestyy ensi keväänä.

Deathproof

Deathproof on viime vuosina keikkaillut Suomen rajojen ulkopuolellakin. Lauantaina metallibändi esiintyy Sam’s Pubissa Karhulassa.
Deathproof on viime vuosina keikkaillut Suomen rajojen ulkopuolellakin. Lauantaina metallibändi esiintyy Sam’s Pubissa Karhulassa.

Karhulalainen Deathproof nähdään lauantaina pitkästä aikaa keikalla kotikonnuillaan. Metallibändi juhlii Sam’s Pubissa kymmenvuotista taivaltaan. Laulaja-kitaristi Juuso Laitinen sanoo, että juhlakeikalla on luvassa makupaloja menneestä ja tulevasta.

— Uusien biisien lisäksi settilistassa on kaiken maailman vanhoja kappaleita, joita emme ole aikoihin soittaneet livenä. Ideana on, että vedämme biisejä vuosien varrelta, joka äänitteeltä jotakin, Laitinen kertoo.

Olemme saaneet keikkoja kaveribändien kautta. Me buukkaamme toisillemme keikkoja ympäri Suomea, ei pelkästään kotipaikkakunnillemme. — Juuso Laitinen

Vuonna 2009 perustettu Deathproof on julkaissut kuusi omakustanteista minialbumia eli EP:tä. Nyt tekeillä on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto, jolta ilmestyi single My Light viime maaliskuussa.

— Levy on hyvällä mallilla. Olemme tehneet äänityksiä Karhulassa Äänilaitos Oy:ssä. Albumin pitäisi ilmestyä ensi keväänä tai viimeistään kesäkuussa 2020.

Kiertue vei Baltiaan

Kun Deathproof perustettiin, bändin jäsenet olivat vielä yläkoulussa. Nyt 24-vuotias Laitinen kertoo, että ryhmä sai alkunsa tyypilliseen tapaan eli kavereiden kanssa soittelusta.

Alkuperäisjäseniä on mukana kaksi, Laitinen ja rumpali Matias Ahtiainen. Lisäksi nykykokoonpanoon kuuluvat kitaristi Miika Lönnblad ja basisti Patrick Hakamäki.

Viime vuonna Deathproof heitti parikymmentä keikkaa eri puolella Suomea. Keväällä 2018 bändi teki pienen Baltian-kiertueen ja soitti myös Pietarissa ja Viipurissa. Kauas on tultu ensimmäisistä Kotkan ulkopuolisista keikoista, joilla saattoi Laitisen mukaan olla vain kaksi kuulijaa.

— Silloin kävi mielessä, miksi me olemme ajaneet tänne jumalan selän taakse. Yritimme kuitenkin tehdä parhaamme, hän sanoo nauraen.

Keikkoja kaveribändien kautta

Nyt Deathproof on saanut sen verran nimeä, ettei keikkamyyjiä tarvitsee enää pommittaa yhtä aktiivisesti kuin ennen. Laitinen sanoo, että monesti otetaan heihin päin yhteyttä. Lisäksi yhtye tekee yhteistyötä muiden paikkakuntien bändien kanssa.

— Olemme saaneet keikkoja kaveribändien kautta. Me buukkaamme toisillemme keikkoja ympäri Suomea, ei pelkästään kotipaikkakunnillemme.

Deathproof perustettiin Karhulassa vuonna 2009.
Deathproof perustettiin Karhulassa vuonna 2009.

Monet bändit valittavat Kotkassa esiintymispaikkojen puutetta. Laitinen yhtyy kuoroon. Hänen mukaansa Kotkasta puuttuu rockklubi.

Sen virkaa on toimittanut Karhulassa toimiva Sam’s Pub. Kotkansaarella rockaukkoa on paikannut kesällä 2018 perustettu Haukka Music Bar.

— Haukka on ollut tervetullut lisä. Olemme käyneet siellä soittamassa kaksi kertaa.

Uusi levy tulossa keväällä

Laitinen sanoo, että tänä vuonna bändin esiintymisiä on tarkoituksella karsittu, jotta levyn tekemiseen on jäänyt aikaa.

Myös tuleva albumi julkaistaan omakustanteisena, mikä käy kukkaron päälle.

— Joudumme käymään päivätöissä, että saamme nämä soittohommat rahoitettua. Ei tätä kuitenkaan rahan takia tehdä, vaan siksi, että tämä on hauskaa.

Tulevaisuudessa Deathproofin tavoitteena on saada levytyssopimus. Uuden omakustannealbumin toivotaankin olevan käyntikortti levy-yhtiöihin.

— Jos pystyisi elättämään itsensä musiikilla, se olisi plussaa päälle. Asiassa on kuitenkin monta muuttujaa.

Vanhoissa biiseissä ollut treenattavaa

Viisivuotiaana kitaransoiton aloittanut Laitinen vastaa suurimmasta osasta yhtyeen biiseistä.

— Teen 95 prosenttia sävellyksistä ja sanoituksista. Biisejä tehdessä saa ajan kulumaan helposti. Ei ole ollut tylsää.

Kymmenvuotiskeikan alla Laitinen on huomannut kehittyneensä säveltäjänä. Settilistaan valitut bändin vanhat biisit ovat nimittäin osoittautuneet yllättävän hankaliksi soittaa.

— Nuorempana yritin näyttää osaamistani. Samaan biisiin on tungettu kaikki näyttävimmät ja vaikeimmat koukut, joten meillä on ollut vähän treenattavaa. Tämä kun ei muutenkaan ole kaikkein helpointa musiikkia soittaa, Laitinen naurahtaa.

Deathproofin 10-vuotiskeikka Sam’s Pubissa lauantaina 12. lokakuuta kello 22, Karhulantie 34, Kotka.

Deathproof

Kotkassa vuonna 2009 perustettu metalliyhtye, joka soittaa melodista heavy-, death- ja thrash metalia.

Julkaissut kuusi omakustanteista EP:tä. Ensimmäinen täyspitkä albumi ilmestyy ensi vuonna.

Bändin jäsenet ovat Juuso Laitinen (laulu ja kitara), Matias Ahtiainen (rummut), Miika Lönnblad (kitara) ja Patrick Hakamäki (basso).

Luetuimmat

Uusimmat uutiset