Huilutaiturin vakuuttava Mozart-tulkinta

Kymi Sinfonietta Kotkan konserttitalossa 25.1. Kapellimestari Michael Collins, klarinetti. Solisti Phillippa Davies, huilu.

Kimmo Seppälä

Huilisti Philippa Davies loisti Kymi Sinfoniettan konsertissa.

Kymi Sinfoniettan kevätkauden toisessa konsertissa valloitti kansainvälistä mainetta nauttiva huilutaituri Phillippa Davies. Hänen taiteessaan nousi esiin maltillinen keskittyneisyys, joka antoi jokaiselle sävelelle harkitun merkityksen.

Konsertin avausnumero, Émile Bernardin Divertissement op. 36 sai syntymävuonna 1894 myönteisen vastaanoton, mutta vaipui myöhemmin unohduksen yöhön.

Kymmenhenkisen puhallinensemblen esittämä teos avautui urkumaisen vakailla liikkeillä, johon liittyi pirteän pippurisia sävyjä. Sinfonisen laaja-alainen teos värittyi myös ketterän notkeilla osioilla.

Phillippa Daviesin esittelyteksti lupaili huilun soivan lämpimänä, pehmeänä ja rikkaasti laulavana. Näihin arvioihin oli helppo yhtyä taiteilijan astuessa W.A. Mozartin G-duurikonserton solistiksi. Huilistin tulkinnalle on ominaista maltillinen kaunopuheisuus. Hän antoi musiikin virrata vapaana vailla tarpeettomia pyrähdyksiä. Fraasit hengittivät kautta linjan huoliteltuina ja sointi pysyi tarkassa kontrollissa.

Ensiosan hoviaskellusta seurasi hitaan osan tunteellisuus, jota kapellimestari Michael Collins tuki levollisilla otteillaan. Finaalin ketterä notkeus täydensi konserton sisäistyneen kokonaisuuden.

Ylimääräinen numero, Christoph Gluckin Autuaitten sielujen karkelo oopperasta Orfeus ja Eurydike, vahvisti kuvaa solistin suvereenista herkkyydestä.

Johannes Brahmsin Serenadi nro 2 op. 16 on moniosainen laaja teos. Sen musiikki on lämminhenkistä, jolle erikoinen orkestrointi antaa persoonallisen sävyn. Säveltäjä on jättänyt siitä viulut kokonaan pois.

Kapellimestari Michael Collinsin työskentely on maltillista, jossa teatraaliset liikkeet eivät juurikaan ole läsnä. Hänen tulkinnassaan kuultiin mielenkiintoista dynamiikkaa.

Hyväntuulisena liikkuva Scherzo- osa ei kaikilta osin saavuttanut riittävää rytmistä intensiteettiä. Tummissa sävyissä liikkuva hidas osa piirsi dramaattisia painotuksia ja hilpeänä liikkuva rondofinaali nousi energisen voitontahtoisiin sävyihin.

| Reijo Paavola

Hyvää: Solistin tarkkuus ja luonnollinen musiikin virtailu, sekä kapellimestarin maltillinen näkemys.

Huonoa: -

Erityistä: Konsertissa myös harvoin kuultua ohjelmistoa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.