Kotkan kirjastoissa lähes puoli miljoonaa kävijää – Lukuneuvojapalvelu auttaa asiakasta löytämään mieluista lukemista

Kirjastoissa järjestettiin yhteensä 617 tapahtumaa, joista 434 oli kirjaston järjestämiä. Kun kirjastojen käyttötavat ovat muuttuneet ja monipuolistuneet, ovat lainausluvut laskeneet. Kotkassa lainausten määrä kuitenkin kasvoi.

Sari Tauru

Kotkan kirjastojen kävijäluvut ovat vakiintuneet viimeisten vuosien aikana lähelle puolta miljoonaa kirjastokäyntiä.
Kotkan kirjastojen kävijäluvut ovat vakiintuneet viimeisten vuosien aikana lähelle puolta miljoonaa kirjastokäyntiä.

Kotkan kirjastojen kävijäluvut ovat vakiintuneet viimeisten vuosien aikana lähelle puolta miljoonaa kirjastokäyntiä. 2010-luvun alkupuolelta kävijämäärät ovat olleet selvässä nousussa.

– Niin on käynyt siitä huolimatta, että vuoteen 2016 asti Kotkassa oli kaksi kirjastopistettä enemmän.

Vuonna 2019 kirjastokäyntejä oli 490 493. Karhulan kirjastossa käyntien määrä kasvoi noin 33 prosenttia edellisestä vuodesta johtuen vertailuvuoden 2018 useamman kuukauden sulusta, kun kirjasto muutti väistötiloihin, kertoo kirjastotoimenjohtaja Katariina Kupiainen.

Kirjastoautossa kävijämäärä laski puolestaan lähes 20 prosenttia, koska vertailuvuonna 2018 kirjastoautolla oli ylimääräisiä pysäkkejä Karhulan alueella. Pääkirjastossa kävijöitä oli hieman vähemmän ja Karhuvuoren kirjastossa puolestaan hieman edellisvuotta enemmän.

– Vuodesta 2015 Karhuvuoren kirjaston kävijämäärä on moninkertaistunut. Tämä johtuu siitä, että kirjasto avattiin koulun yhteyteen vuoden 2016 alussa, jolloin myös omatoimikirjasto tuli käyttöön.

Lainausten määrä kasvoi

Kirjastoissa tehtyjen lainausten määrät nousivat hieman edellisestä vuodesta. Yhteensä vuonna 2019 annettiin 687 666 lainaa.

– Myös lainausluvuissa suurin nousu oli Karhulan kirjastossa, mutta Karhuvuoren kirjastonkin lainaukset kasvoivat jo neljättä vuotta peräkkäin. Sen sijaan kirjastoautossa ja pääkirjastossa lainausten määrä laski.

Pidempiaikainen trendi on ollut lainauslukujen laskeminen, kun kirjastojen käyttötavat ovat muuttuneet ja monipuolistuneet.

– Vuoden 2017 Kirjastolaki toi kirjastoille perinteisten lukemiseen, kirjallisuuteen, kokoelmiin ja tietopalveluun liittyvien tehtävien lisäksi velvoitteen tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen ja kansalaistoimintaan sekä edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Tämä on lisännyt kirjastojen tapahtumia ja kirjaston tilojen käyttöä ylipäätään.

Linda Varoma

Karhuvuoren kirjaston lainaukset kasvoivat jo neljättä vuotta peräkkäin.
Karhuvuoren kirjaston lainaukset kasvoivat jo neljättä vuotta peräkkäin.

Ennätysmäärä tapahtumia

Tapahtumatuotanto ja kirjaston tilojen käyttö kasvoi edellisestä vuodesta yli 20 prosenttia. Kirjastoissa järjestettiin yhteensä 617 tapahtumaa, joista 434 oli kirjaston järjestämiä, muissa kirjasto toimi lähinnä tilojen ja tekniikan tarjoajana.

– Kirjaston järjestämien tapahtumien määrä kasvoi yli 40 prosenttia edellisestä vuodesta. Kirjaston yhtenä tavoitteena oli lisätä tapahtumatarjontaa lähikirjastoissa. Karhulan kirjastossa tapahtumia järjestettiinkin moninkertaisesti edellisvuoteen verrattuna.

Yhteensä noin 190 eri kotkalaista yhdistystä tai muuta toimijaa käytti kirjastojen tiloja omiin kokoontumisiinsa tai avoimiin tapahtumiin vuoden 2019 aikana.

– Erilaista käyttäjäkoulutusta, kuten kirjavinkkausta, kirjastonkäytön ja tiedonhaun opastusta tai tieto- ja digiteknologian käytön opetusta, annettiin edellisvuotta enemmän, yhteensä 210 kertaa, osallistujina 2 556 henkilöä. Kirjavinkkauksissa tavoitettiin 1 054 lasta ja nuorta, kasvua edellisvuodesta on 38 prosenttia.

Vuoden 2019 tammikuussa aloittivat myös vapaaehtoiset digitutorit viikoittaiset päivystykset Kotkan pääkirjastossa. Syksyllä aloitti säännölliset päivystykset pääkirjastossa maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelu Virkaneuvo, joka on Kotkan kaupungin toimintaa.

Lukuneuvontaa ja muita uusia palveluja

Uutena palveluna vuoden 2019 maaliskuussa aloitettiin lukuneuvojapalvelu. Kyseessä on henkilökohtainen palvelu, jossa kullekin lukijalle etsitään juuri hänen lukijaprofiiliinsa ja lukumieltymyksiinsä sopivaa luettavaa.

– Asiakas saa kirjavinkkilistan ja halutessaan myös valmiiksi kerätyn kirjakassin. Lukuneuvojapalvelua käytti vuonna 2019 35 asiakasta.

Paikallisten koripalloseurojen aloitteesta kaikkiin kirjastoihin tuli syksyllä lainattavaksi KTP-Basketin ja Peli-Karhujen kausikortteja.

– Kausikorteilla on viikon laina-aika ja ne kelpaavat runkosarjakauden otteluihin. Kausikortteja on lainattu ahkerasti.

Raimo Eerola

Kirjaston palveluihin kuuluvat tänä päivänä myös hetket lukukoirien seurassa. Manun työasuun kuuluu punainen huivi. Arkistokuva.
Kirjaston palveluihin kuuluvat tänä päivänä myös hetket lukukoirien seurassa. Manun työasuun kuuluu punainen huivi. Arkistokuva.

Karhulan kirjaston aukioloajat supistuivat

Karhulan kirjaston aukioloaikoja jouduttiin kesän alusta supistamaan eikä syksylläkään voitu palata entisiin aukioloaikoihin. Aukioloaikojen supistus johtuu henkilökunnan vähentymisestä. Vuoden 2020 keväällä Karhulassa on tarkoitus avata omatoimikirjasto Karhuvuoren tapaan, mikä parantaa kirjastopalvelujen saavutettavuutta alueella huomattavasti.