Teatteriarvio: Viimeinen laiva tuo arvolastia

Sting — John Logan — Brian Yorkey — Rob Mathes: Viimeinen laiva. Musikaali. Suom. Mikko Koivusalo. Musiikin sovitus ja orkestrointi Kotkan kaupunginteatterille Ari Ismälä. Ohjaus Hanna Kirjavainen (vier.), koreografia Metsälintu Pahkinen (vier.), lavastus Iita Torvinen, pukusuunnittelu Anne Hannula. Orkesteri Vesa Kuitunen, Jari Lääti, Wiljami Salminen, Kimi Paunonen, Jonas Mäki, Harri Heininen, Ari Ismälä. Rooleissa mm. Mikka Tuominen, Anne-Mari Alaspää (vier.), Roni Mäkinen, Jarkko Sarjanen, Antti Leskinen, Miia Maaranen, Kari Kukkonen, Eeva Hautala, Lise Holmberg, Juho Markkanen. Kotkan kaupunginteatterin ensi-ilta 8.9.2018.

Kimmo Seppälä

Stingin säveltämä ja sanoittama Viimeinen laiva -musikaali sai ensi-iltansa Kotkan kaupunginteatterissa 8. syyskuuta.
Stingin säveltämä ja sanoittama Viimeinen laiva -musikaali sai ensi-iltansa Kotkan kaupunginteatterissa 8. syyskuuta.

Kotkan kaupunginteatterin versiota Stingin nimellä ratsastavasta Viimeisestä laivasta voi toki luonnehtia hyväksi tai korkeatasoiseksi tai vaikuttavaksi musikaaliksi. Ennen muuta se on syvällinen ja todellisia tabuja kynsivä taideteos. Ja hätkähdyttävä: musikaalin repliikeissä ja lauluissakin julistetaan kristillisen uskon ydinsanomaa. Rohkeammin kuin monessa kirkossa, väitän. Vaikka päättäjät, osa äänestäjistä tai vaikuttajat halventaisivat toimillaan arvoja, joiden innoittamana pohjoismaista ihmisten yhdenvertaisuuteen pohjaavaa yhteiskuntaa on rakennettu, Viimeinen laiva on niillä lastattu.

Pääroolissa on yhteisö, ihmiset, jotka haluavat käyttää kykyjänsä johonkin rakentavaan. Ja niin he totisesti tekevät! He rakentavat laivan, ikiaikaisen seurakunnan symbolin, ja työssä heitä kannattelee niin usko, toivo kuin rakkauskin. Vaikka ne joutuvat koetukselle, ne kestävät. Eikä ketään hylätä.

Monet kohtaukset rypevät huumorissa, toiset liikuttavat lähes kyyneliin.

Taustalla jyskää telakka, turvallisen perinteisen — ja jämähtäneen — elämäntyylin tyyssija. Kaipuu muutokseen, kehitykseen kiteytyy laivaan, jolla nuori Gideon Fletcher (kaksoisroolissa vakuuttava Roni Mäkinen) pakenee ahdistavaa arkeaan.

Kun aikamies Gideon (Miikka Tuominen) palaa, mikään ei ole kuten ennen. Elämä on muutosta, mutta suostuvatko pienen yhteisön jäsenet hyväksymään sen, sopeutumaan siihen ja rakentamaan vanhalta pohjalta uutta?

Ohjaaja Hanna Kirjavainen luo telakan ja paikallisen pubin kantaväestä hurmaavan joukon. Jokainen rooli huokuu persoonallisuutta, jokaisella on tarinansa. Jokaisesta tulee tuttu. Gideonin, Megin (Anne-Mari Alaspää) ja Arthurin (Juho Markkanen) kolmiodraama nostaa esiin yhdenlaista rakkautta, Isä O’Brienin (Antti Leskinen) suhde seurakuntaansa toisenlaista. Megin rakkaus poikaansa Tomiin kehittyy takertuvasta vapauttavaksi…

Rakkaus työhön näkyy, tuntuu ja valuu esityksessä kuin hiki. Anteeksiantamus, suvaitsevaisuus ja moninaiset hengen hedelmät alkavat kukoistaa tarinan edetessä. Monet kohtaukset rypevät huumorissa, toiset liikuttavat lähes kyyneliin. Ihanaa!

Metsälintu Pahkisen uljas työ näkyy kauttaaltaan kaikkien roolien harkitun luontevassa, paljon puhuvassa kehonkielessä ja säteilee koreografioissa. Iita Torvisen ketterään lavastukseen sisältyy tuokioita, jolloin takanäyttämö pysähtyy lumoavaksi tauluksi. Visuaalinen nautinto on täydellinen.

Entä musiikki? Siinä on musikaaliperinteelle uskollinen säväys, ja semmoista stingiä, että Rouva Dees’n vuodatus Lise Holmbergin tulkitsemana iskee kuin nyrkillä mäjäytettäisiin.

Kyllä Viimeinen laiva on upea, lämpöä ja sydäntä huokuva näyttö kaikilta, kaikilta tekijöiltään.

Hyvää: Samanaikaisesti syvä, hauska, pyhä ja kaunis elämys.
Huonoa:
Erityistä: Musiikki ei ole ihan perus-Stingiä, vaan genren ehdoilla sävellettyä.