TEATTERIKRITIIKKI: Antti Leskinen aloittaa Kairossa vaikeimman kautta — Kotkan uutukaisessa hänellä on monta naisroolia, mutta niiden komiikka ei perustu siihen, että esittäjänä on mies

Aapeli: Meidän herramme muurahaisia. Kavalkadi pikkukaupungin ihmisistä. Sovitus Antti Leskinen ja Miko Jaakkola. Ohjaus ja äänisuunnittelu Miko Jaakkola. Lavastus ja puvustus Antti Leskinen ja Miko Jaakkola. Rooleissa Antti Leskinen. Kotkan kaupunginteatterin ensi-ilta ravintola Kairossa 24. helmikuuta.

Niklas Malinen

Antti Leskinen tulkitsee myös naisrooleja. Esimerkiksi leipurinna Ada Karhusessa komiikka syntyy roolin sisällöstä itsestään, ei siitä, että naista esittää mies.

Antti Leskinen aloittaa vaikeimman kautta. Hänen ensimmäinen roolinsa 15 henkilökuvan sikermässä on vanha nainen, lehtienmyyjä neiti Koskinen. Leskisen pitäisi sujahtaa uskottavasti naishahmoon, ennen kuin yleisö on ehtinyt yhtään totutella näyttämölle rakennettuun maailmaan.

Mies naisena -ratkaisu tuottaa tavallisimmin drag show -tyyppistä komiikkaa. Suhteellisen harvinaista on se, että tavoitteena olisi vakavasti otettava hahmo.

Parodisille hahmoille vähintään hymyilee — ellei sitten joudu puremaan huultaan, sillä syvä tragedia vaanii hilpeän komedian vieressä.

Neiti Koskisesta syntyy ehkä hieman androgyyninen olento. Mutta Aapelin tekstikin perustelee tulkintaa. Lehtikioskissa pakkasella kyhjöttävä nainen on havahtunut huomaamaan, ettei ainakaan toisten silmissä ainakaan enää hehku kauneutta, joten varmaan hän häivyttää sukupuoltaan.

Summa summarum: neiti Koskiseen uskoo kyllä, jos ei nyt ensi hetkestä, niin varsin pian joka tapauksessa.

Hyvän mielen teatteria

Kotkan kaupunginteatteri on tuottanut Kairoon esityksen, joka on siellä varsin poikkeuksellinen. Se ei tukeudu musiikin hitteihin tai rakastettuihin klassikoihin, ei tanssinumeroihin, ei mihinkään, mitä Kairon-tarjonnalta helposti odotetaan.

Meidän herramme muurahaisia luottaa kieleen, sanoin kerrottaviin tarinoihin ja näyttelijän vähäeleiseen mutta vivahteikkaaseen ilmaisuun.

Lopputulos ei ehkä räjähdytä tajuntaa. Mutta tarjolla on todellista hyvän mielen teatteria. Se saa nauramaan, ja nauru kumpuaa paljon syvemmältä kuin sketsiviihteen annista.

Aapeli alias Simo Puupponen julkaisi Meidän herramme muurahaisia -kirjansa vuonna 1954. Teatteriesitys vie katsojat tarkentamattomasti ajassa taaksepäin. Tarinoiden välien täytteenä kuuluu radioääniä metronomin tikityksestä virallisiin tiedotuksiin. Ajankuvaa ovat tietysti itse tarinoiden maailma ja myös näyttelijän yllä olevat ja kuin lavastuksena riippuvat vaatteet.

Leskinen ja esityksen ohjannut Miko Jaakkola ovat valinneet ”muurahaisista” kymmenen miestä, neljä naista ja yhden tyttösen. Tarinat järjestyvät jatkumoksi, niin että muutamassa kohdassa uusi lähtee melkein suoraan siitä, mihin edellinen jäi. Uusi puheenvuoro antaa vinon valon edelliselle kertomukselle, kyseenalaistaakin sitä, mutta ei nollaa.

Parodiset hahmot

Pikkukaupungin eläjiä saattaa ensi vilkaisulla luulla mitättömiksi ja värittömiksi tallaajiksi. Mutta tietenkin heillä on salaisuutensa, heikkoutensa ja unelmansa.

Leskisen tulkinta korostaa heidän värejään. Parodisille hahmoille vähintään hymyilee — ellei sitten joudu puremaan huultaan, sillä syvä tragedia vaanii hilpeän komedian vieressä.

Vähiten koskettava Leskinen on varmaan kymmenvuotiasta Jaanaa esittäessään. Tavallaan saparopää on tietysti hauska lapsen näkökulman totuuksien laukoja. Mutta kuva jää hiukan yllätyksettömäksi, siinä huvittaa lähinnä insinööri-isän siteeraaminen.

Kutkuttavia mieshahmoja ovat esimerkiksi pastori Raita, konstaapeli Metso ja toimittaja Pöyhönen. Miten näyttelijä saakin naamalleen jopa näiden ominaisilmeet!

Leskinen herättää eloon myös niitä pikkukaupunkilaisia, jotka ovat mukana vain roolihahmojen puheissa. Itse asiassa koko esitys toimii kuin tehostettu lukudraama, kirjallisuuden voimalla, sanan mahdilla. |

Hyvää: Aapelin tarinat ja näyttelijän vähäeleinen mutta vivahteikas ilmaisu, lämminhenkisyys.

Huonoa: Karikatyyrin ja kliseen raja ei ehkä ihan joka kohdassa ole täysin terävä.

Erityistä: Ihan toisenlainen esitys kuin Kairossa yleensä.