Kotkan Repin-instituutti jatkaa yhteistyötä Kouvolan seudun ammattiopiston kanssa – Haku tutkintoon johtavaan kuvataidekoulutukseen on nyt käynnissä: "Yhteistyö on tuonut opetukseen uutta puhtia puolin ja toisin"

Tänä keväänä viimeiset kurssit pidettiin videoyhteydellä Pietarista käsin.

Raimo Eerola

Repin-instituutin amanuenssi Aleksandra Hintsala on tyytyväinen päättyvään lukuvuoteen. Vuoden aikana tehdyistä töistä koostetaan lähiaikoina virtuaalinäyttely sosiaaliseen mediaan.
Repin-instituutin amanuenssi Aleksandra Hintsala on tyytyväinen päättyvään lukuvuoteen. Vuoden aikana tehdyistä töistä koostetaan lähiaikoina virtuaalinäyttely sosiaaliseen mediaan.

Syksyllä 2018 amanuenssi Aleksandra Hintsala oli huolissaan Kotkan Repin-instituutin tulevaisuudesta.

Kymenlaakson kesäyliopiston alaisuudessa toimivan kuvataidekoulun jatko kiikkui vaakalaudalla. Opiskelijamäärät olivat vähentyneet rajusti, sillä vapaamuotoinen opiskelu ei enää oikeuttanut opintotukeen. Myös kurssimaksut olivat nousussa.

Nyt, vajaat kaksi vuotta myöhemmin, puhelimeen vastaa hyväntuulinen Hintsala. Toukokuun puolivälissä kevätlukukautensa päätti kaksinumeroinen luku opiskelijoita.

Heistä 11 on Kouvolan seudun ammattiopiston eli KSAOn media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opiskelijoita, jotka suorittivat osan tutkinnostaan Kotkassa.

– Ensimmäinen vuosi Kouvolan seudun ammattiopiston kanssa meni erinomaisesti. Saamamme palautteen perusteella myös opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä, Hintsala kertoo.

Yhteistyö KSAOn kanssa alkoi syksyllä 2019, minkä jälkeen Repin-instituutissa on voinut opiskella kuvataidetta myös tutkintotavoitteisesti.

Opiskelijat ovat kirjoilla Kouvolassa, mutta he voivat viettää yhden lukuvuoden Kotkassa. Tänä aikana suoritetaan kolme tutkinnon osaa. Opiskelu on maksutonta ja se oikeuttaa opintososiaalisiin etuihin, kuten opintotukeen.

– Opiskelijamme voivat halutessaan valita Repinistä myös yksittäisiä kursseja ja näin vahvistaa klassisen kuvataiteen osaamistaan, koulutusalapäällikkö Tapani Ranta Kouvolan seudun ammattiopistosta sanoo.

Myös Kouvolan päässä ollaan tyytyväisiä uuteen kumppanuuteen.

– Vaikka teimme yhteistyösopimuksen vasta kesän 2019 kynnyksellä, saimme heti hyvin hakijoita. Yhteistyö on tuonut opetukseen uutta puhtia puolin ja toisin, Ranta toteaa.

Tällä hetkellä sopimus on voimassa kevääseen 2021 saakka. Sekä Hintsala että Ranta toivovat, että yhteistyö jatkuu sen jälkeenkin.

– Se on tärkeää sekä meille että opiskelijoille. Nyt klassisen kuvataidekoulutuksen saaminen ei ole enää rahasta kiinni eikä rajaa ihmisiä pois taloudellisista syistä, Hintsala sanoo.

Valtaosa Repin-instituutin opettajista on Pietarin taideakatemian professoreita ja pedagogeja.

Koronapandemian puhjettua ja rajojen sulkeuduttua opetus siirtyi Pietariin. Esimerkiksi klassisen anatomian kurssi vedettiin naapurimaasta käsin Skypen ja Zoomin avulla.

– Kuvataidetta on haastavaa opettaa verkossa etänä, mutta se sujui loputa yllättävän hyvin Skypen ja Zoomin kautta. Olimme koko ajan opettajien kanssa vuorovaikutuksessa.

Koronatilanne vaikuttaa myös perinteisen kevätnäyttelyn järjestämiseen.

– Vuoden aikana tehdyistä töistä koostetaan lähiaikoina virtuaalinäyttely sosiaaliseen mediaan.

Päättynyt lukuvuosi oli ensimmäinen uusissa toimitiloissa. Repin-instituutti muutti kauppakeskus Pasaatista Laivurinkadulle viime syksynä.

Pankin konttorina, satamatoimistona ja poliisin lupatoimistona palvelleesta jugendrakennuksesta ja sen viereisestä vanhasta puutalosta löytyvät myös Kymenlaakson kesäyliopiston ja Kymenlaakson liiton Kotkan toimipisteet.

– Tämä on tunnelmallinen talo, joka on täyttynyt lahjakkaista ihmisistä, sekä isoista että pienistä.

Pienillä ihmisillä Hintsala viittaa lasten ja nuorten taidekoulun oppilaisiin, jotka ovat iältään 5–16-vuotiaita. Vuonna 2017 aloittaneen koulun toiminta laajeni muuton myötä.

– Lukuvuoden aikana meillä kävi noin 60 lasta ja nuorta.

Oppilaitos tarjoaa edelleen myös tutkintoon tähtäämätöntä kuvataidekoulutusta, joka järjestetään kesäyliopiston alla. Maksullinen opetus soveltuu muun muassa pidempään taidetta harrastaneille tai valmiille kuvataiteilijoille.

Lukuvuosi 2020–21 koostuu neljästä moduulista. Hintsalan mukaan opiskelijat voivat halutessaan suorittaa vain yhden moduulin tai vaikkapa kaikki neljä.

– Monet ovat osasuorittajia, jotka osallistuvat koulutukseen esimerkiksi opintovapaalla.

Haku koulutukseen käynnistyy 19. kesäkuuta. Tutkintoon johtavaan koulutukseen haku sen sijaan on parhaillaan käynnissä. Hakuohjeet löytyvät KSAOn verkkosivuilta osoitteesta www.ksao.fi/haussanyt. Hakuaika päättyy 4. kesäkuuta.

Kotkan Repin-instituutti

Repin-instituutin kuvataidekoulutus on toiminut Kotkassa vuodesta 2006.

Sai alkunsa Kotkan kaupungin projektina. Vuodesta 2013 instituutti on toiminut Kymenlaakson kesäyliopiston alaisuudessa.

Oppilaitos keskittyy klassisen kuvataiteen opetukseen. Suurin osa opettajista on Pietarin taideakatemian professoreita ja pedagogeja.

Tarjolla on sekä maksullista vapaamuotoista koulutusta sekä tutkintoon johtavaa koulutusta.

Uusimmat uutiset