Marmorimies katsoi kotkalaisen kirjallisuuden päivässä eteen ja taakse — Teatteriryhmä Kimara nosti esiin Reijo Paukun roolin kirjoittajana

Paukun runoista tehnyt esityksen ohjaa Manu Havisalmi.

Ella Karttunen

Iiro Lempinen on tehnyt laulun Reijo Paukun yhden runon pohjalta. Hän esiintyi kitaroineen myös kirjastossa.
Iiro Lempinen on tehnyt laulun Reijo Paukun yhden runon pohjalta. Hän esiintyi kitaroineen myös kirjastossa.

Teatteriryhmä Kimara valmistaa esityksen Reijo Paukun ennen julkaisemattomista runoista. Marmorimiehen ohjaa Manu Havisalmi.

— Marmorimiehestä tulee tekstivetoinen, elämänmakuinen juttu. Tässä ei lähdetä tekemään Reijo Paukun elämäkertaa, vaikka tekstit antaisivat siihenkin mahdollisuuden, Havisalmi kertoo.

Olen taiteen sekatyömies, joka tekee kaikkea. — Reijo Paukku

Paukun runojen ohella mukana on myös musiikkia ja viittauksia hänen pitkään teatteriuraansa. Loppulauluna soi Hair-musikaaliin kuuluva Kulje valoon, kulje aurinkoon. 50-vuotista taiteilijauraansa juhliva Paukku ohjasi Hairin vuonna 1969 Tampereen Popteatteriin, ja siitä tuli sensaatio. Sen jälkeen hän toi teoksen myös Kotkaan, ja muutti kaupunkiin itsekin.

Marmorimiehelle on kaavailtu kolmea esitystä. Ensi-ilta on Nelosteatterissa 21. syyskuuta.

Lähinnä sydäntä on ohjaaminen

Kimara tarjoili maistiaisia esityksestään tiistaina, kun kaupungissa vietettiin kotkalaisen kirjallisuuden päivää.

— Haluamme esitellä teatterialan monitaitajan myös runoilijana, Kimaran puheenjohtaja Esko Junkkari totesi.

Junkkari ja toinen kimaralainen Henna-Kaisa Kervinen juonsivat yleisötilaisuuden ja haastattelivat Paukkua. Yksi kysymys oli, että kun hän on taiteen moniottelija, mikä ala ja lähestymistapa on hänelle omin.

— Olen taiteen sekatyömies, joka tekee kaikkea, Paukku vastasi.

Teatterissa lähinnä sydäntä on kuitenkin ohjaaminen.

Kirjallisuuspäivä sai alkunsa vuosi sitten

Kotkalaisen kirjallisuuden päivää vietettiin nyt toisen kerran. Jo ensimmäiselläkin kerralla vuosi sitten Kimara otti asiakseen tuoda esiin kotkalaista runoutta. Silloin vuorossa oli Timo Pusa (1951—1996), joka aloittikin kirjailijantaipaleensa runoilijana.

Kirjallisuuspäivän muuhun ohjelmaan näiden maistiaisten lisäksi kuului esimerkiksi keskustelutilaisuus Kotkan kulttuurin tulevaisuudesta.

Marmorimiehen ensi-ilta Kotkan Nelosteatterissa (Satamakatu 4) 21.9. klo 16.