Kotkan elokuvaviikko alkoi Jari Sarasvuolla — Valmentajan tekijät markkinoivat työtään rehvakkain sanankääntein vuoden miehekkäimmäksi ja syksyn röyhkeimmäksi elokuvaksi

Ohjaaja Tuukka Temosen mielestä ihmisiä pitää kunnioittaa, mutta se ei tarkoita, että ei saisi olla kriittinen.

Katja Juurikko

Tuukka Temosen ensimmäinen fiktiivinen elokuva kertoi Apulannasta, bändistä, jossa hän itsekin on soittanut. Jari Sarasvuo -aiheinen Valmentaja on hänen toinen fiktiivinen elokuvansa.
Tuukka Temosen ensimmäinen fiktiivinen elokuva kertoi Apulannasta, bändistä, jossa hän itsekin on soittanut. Jari Sarasvuo -aiheinen Valmentaja on hänen toinen fiktiivinen elokuvansa.

Muutamaa minuuttia ennen näytöksen alkua elokuvateatterin aula pursui väkeä. Salin etupenkkeihin jäi sitten joitakin tyhjiä paikkoja, mutta kyllä Tuukka Temosen Valmentaja kiinnosti.

Kotkan Kolahtaako?-viikon avasi Temosen Jari Sarasvuosta kertova elokuva. Sen varsinainen ensi-ilta on 17. lokakuuta, mutta ei Kotkan-yleisö ole ainut ennakkokatsojien joukko. Valmentaja aloitti ennakkokiertueensa jo hyvissä ajoin elokuussa.

Tekijät ovat markkinoineet työtään rehvakkain sanankääntein. He ovat kehuneet sitä syksyn röyhkeimmäksi ja vuoden miehekkäimmäksi elokuvaksi.

— Miehethän ovat komeita, niitä on tosi paljon, ja ne uhoavat osaamistaan. Mutta ei tämä mikään äijäelokuva ole. Äijät syövät lenkkimakkaraa, tässä syödään muuta, kaviaaria, ohjaaja selittää miehekkyyttä ja naurahtaa pari kertaa.

Röyhkeys liittyy aiheeseen, liike-elämään.

Lanseerasi sisäisen sankarin käsitteen

Jari Sarasvuo (s. 1965) on liikemies ja mediaesiintyjä. Hän pullahti julkisuuteen 1990-luvulla Hyvät, pahat ja rumat -televisio-ohjelmasta, ja sittemmin hän tuli tunnetuksi yritysvalmentajana ja sisäisen sankarin käsitteen lanseeraajana.

— Minua kiinnostavat liikemiehet, yrittäminen ja bisneselämä. Melkein kaikki uutisaiheet linkittyvät politiikkaan ja liike-elämään, mutta kumpaakaan ei meillä juuri käsitellä viihteen puolella, Temonen perustelee aihettaan.

Temosen käsitys Sarasvuosta on, että tämä on klassinen yrittäjä, joka tarttuu kaikkiin tilaisuuksiin tehdä bisnestä. Eteenpäin ajaa voimakas näyttämisen halu ja halu olla isää parempi.

Elokuvassa Sarasvuota esittää Mikko Nousiainen. Sitä, kuinka hyvin Nousiaisen — ja ohjaajan — tulkinta vastaa todellisuutta, voi arvuutella.

— Asiat, jotka elokuvassa on, on meille kerrottu tosina, että näin on käynyt liikemies Jari Sarasvuolle. Mutta ovatko ne totta, sitä me emme tiedä.

Temonen korostaa, että Valmentaja on fiktio, ei dokumentti.

Ajankohtaiset aiheet herkullisempia

Temosen mielestä aiheena olevaa ihmistä pitää käsitellä kunnioittavasti.

— Mutta se ei tarkoita, että häntä ei voi käsitellä kriittisesti.

Ohjaaja puntaroi, kumpi on helpompi ja kumpi vaikeampi elokuvahenkilön malli, elossa oleva vai jo kuollut ihminen.

— Helppo vastaus olisi, että elävät aiheuttavat enemmän ongelmia, hän aloittaa.

Hän kuitenkin jatkaa, että kuolleet eivät pysty kommentoimaan ja että se on otettava huomioon. Hän sanookin, että ajankohtaisten aiheiden käsitteleminen on helpompaa ja herkullisempaa.

Korvapuusti linjoja pitkin

Jari Sarasvuo ei ole Temosen kertoman mukaan nähnyt elokuvaa. Kolahtaako?-esityksen jälkeisessä yleisökeskustelussa ohjaajaa jututti Kaakon elokuvakomission vastaava tuottaja Sami Ristiniemi, jolla muuten on Valmentajassa pieni rooli. Ristiniemi kysyi Temoselta, mitä tämä arvelee Sarasvuon sanovan, kun kuitenkin vielä katsoo elokuvan.

— Kyllä hän varmaan tulee linjoja pitkin antamaan minulle korvapuustin, Temonen vastasi.

Tekstistä korjattu kirjoitusvirhe.