Alastonmalliksi suoraan suihkusta — Repin-instituutissa on taas paikkoja tarjolla

Kotkalaisesta Hanna Carverista on tehty satoja maalauksia ja piirroksia. Malli ei ehdi murehtimaan, näyttääkö hän nätiltä vai lihavalta pelkissä stringeissään ja villasukissaan.

Etti Ikonen

Hanna Carver on työskennellyt taidemallina Kotkan Repin-instituutissa vuodesta 2012 lähtien.
Hanna Carver on työskennellyt taidemallina Kotkan Repin-instituutissa vuodesta 2012 lähtien.

Hanna Carver haettiin nykyiseen työpaikkaansa suoraan suihkusta. Kotkan Repin-instituuttiin aiemmin palkattu taidemalli ei ollut ilmestynyt aamulla paikalle. Hänelle täytyi löytää tuuraaja, ja nopeasti.

— Minun piti aloittaa mallina vasta myöhemmällä kurssilla, mutta amanuenssi Aleksandra Hintsala soitti minulle ja kysyi pääsenkö tulemaan heti. Sanoin olevani valmis 15 minuutissa. Hän tuli hakemaan minut kotiovelta, kotkalainen Carver muistelee.

Tuolloin elettiin vuotta 2012. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin Carver on yksi Repin-instituutin vakiomalleista.

Satoja maalauksia

Hänestä on tehty muotokuvia, alastonkuvia, sommitelmia, perspektiivin ja anatomian harjoitustöitä sekä nopeita croquis-piirustuksia. Tänä vuonna Carver on toiminut kuvataideopiskelijoiden muusana jo kahdella kurssilla.

— En ole laskenut minusta maalattujen töiden määrää, mutta niitä on varmasti useita satoja.

Carverin mukaan on ollut mielenkiintoista huomata, että kaikki teokset ovat jollakin tavalla hänen näköisiään, mutta myös maalareiden itsensä näköisiä. Kyhmynenäisempi maalaa hänen nenästään kyhmyisemmän ja terävänenäinen taiteilija taas suoremman.

— Mukana on aina heidän omia fyysisiä piirteitään. Tästä huolimatta näen itseni nyt eri tavalla. Kun samat kasvonpiirteet korostuvat useissa töissä, on pakko uskoa, että tuolta minä oikeasti näytän.

Kirjaimellisesti puuduttavaa

Yksi pesti kestää kurssin ajan eli tavallisimmin kaksi viikkoa. Työpäivän pituus on kuusi tuntia. Suurimman osan tästä ajasta malli istuu tai seisoo hiljaa ja liikkumatta. Samassa asennossa pitää olla puoli tuntia, minkä jälkeen pidetään 10 minuutin tauko. Sitten taas jatketaan.

— Paikallaan olo on hirveän puuduttavaa, ihan kirjaimellisesti.

Joskus uppoudun omaan mielikuvitusmaailmaani tai ajattelen, että pitäisi ostaa tomaatteja kaupasta. — Hanna Carver

Työn hyvät puolet menevät silti lihasjumien edelle. Carver kertoo oppineensa pelkästään kuuntelemalla ja katselemalla taiteesta ja tekniikoista. Samalla hän on tutustunut eri kulttuureihin, sillä Repin-instituutin opettajat tulevat Pietarin Taideakatemiasta.

— Myös opiskelijoita on eri puolilta Suomea ja jopa ulkomailta. Tulen heidän kanssaan hyvin juttuun.

Kärpäsenä katossa

Eniten hän nauttii kärpäsenä katossa olemisesta.

— Kun kaikki katsovat minua, pystyn tarkkailemaan ympäristöäni. Kuulen kynän äänistä, onko jollain menossa tuskainen vaihe vai onko joku erityisen keskittynyt.

Vaikka aikaa olisi ajatella syntyviä syviä, ei mallina istuessa voi unohtua unelmoidaan. Muuten alkaa katse harhailla tai asento muuttuu.

— Useimmiten keskityn opettajan puheeseen. Joskus uppoudun omaan mielikuvitusmaailmaani tai ajattelen, että pitäisi ostaa tomaatteja kaupasta.

Mallia katsotaan kuin kannua

Kymmenien silmäparien tuijotukseenkin tottuu. Carver kertoo, että edes alastomana poseeraaminen ei ole tuottanut hänelle vaikeuksia. Hän vertaa taidemallia maljakkoon. Näissä kahdessa maalarin kannalta ainoa ero on, että toinen on elävä.

— Ymmärrän, etteivät he näe minua henkilönä, vaan minua katsotaan kuin kannua. Taiteilija kiinnittää huomiota valoihin, väreihin ja muotoihin. En ole koskaan tuntenut, että minua arvosteltaisiin.

Asennotkin ovat usein sellaisia, ettei malli ehdi murehtimaan, näyttääkö hän nätiltä vai lihavalta pelkissä stringeissään ja villasukissaan.

— Tässä hommassa ei saa olla liian itsekriittinen. Malliksi ei kannata tulla, jos ottaa itseensä.

Etti Ikonen

Repin-instituutin amanuenssi Aleksandra Hintsala kertoo, että taidemalleiksi haetaan kaikenikäisiä miehiä sekä naisia.
Repin-instituutin amanuenssi Aleksandra Hintsala kertoo, että taidemalleiksi haetaan kaikenikäisiä miehiä sekä naisia.

Uusista malleista pulaa

Repin-instituutti etsii taidemalleja ensi lukukaudelle. Osapäivätyöhön voi hakea TE-keskuksen kautta vielä tämän viikon ajan.

— Tarvitsemme malleiksi sekä miehiä että naisia, amanuenssi Aleksandra Hintsala sanoo.

Hintsala kertoo, että elävän mallin piirtäminen on tärkeä osa Kotkassa toimivan Repin-instituutin kuvataidekoulutusta. Lukuvuosi aloitetaan syksyllä maisemilla ja asetelmilla, joista siirrytään plastiseen anatomian kautta elävän mallin piirtämiseen ja maalaamiseen.

— Suomessa harjoitetaan valitettavan vähän elävän mallin maalausta, vaikka ihminen on yksi kuvataiteen kiinnostavimmista aiheista.

Aiempaa kokemusta ei tarvita

Hintsalan mukaan hakijoilta ei vaadita aiempaa kokemusta alasta. Työntekijän tärkein ominaisuus on luotettavuus — mallin pitää olla paikalla sovittuna aikana.

— Iällä ei ole merkitystä, mutta mallin tulisi olla suhteellisen solakka, sillä tunneilla opiskellaan muun muassa ihmisen anatomiaa.

Työtä tehdään noin kuusi tuntia päivässä parin viikon jaksoissa. Hintsala korostaa, että kaikkien mallien ei tarvitse poseerata alasti.

— Alastonkuvat ovat vain yksi osa opetusta. Teemme myös paljon muotokuvia.

Uusimmat uutiset