Ohjaaja Arimo Haltsonen tuo harmaaviiksisen Konsta Pylkkäsen Kyminsuun näyttämölle – Kyminlinnan kesäteatterin Vaahteramäen Eemeliä tähdittävät Marita Taavitsainen ja Veeti Kallio: "Odotuksia on paljon"

Veikko Huovisen tekstiin pohjautuva Elämän pasianssi saa ensi-iltansa Karhulassa 16. helmikuuta. Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt ohjaaja Arimo Haltsonen löytää näytelmästä yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Kesäkuussa Kyminlinnan kesäteatterissa seikkailevat Eemeli ja Iida. Aikuisrooleissa nähdään tuttuja nimiä.

Raimo Eerola

Päähenkilö Konsta Pylkkästä näyttelee Aarno Mansikkamäki, joka kuvailee osaa elämänsä rooliksi.
Päähenkilö Konsta Pylkkästä näyttelee Aarno Mansikkamäki, joka kuvailee osaa elämänsä rooliksi.

Suomen tunnetuin korpifilosofi Konsta Pylkkänen tarinoi Kyminsuussa Karhulan työväennäyttämön uutuusnäytelmässä. Sunnuntaina ensi-iltansa saava Elämän pasianssi pohjautuu Veikko Huovisen kirjaan Konsta Pylkkänen etsii kortteeria.

Teos tuo näyttämölle harmaaviiksisen Pylkkäsen, joka saa pankkitililleen ensimmäisen vanhuuseläkkeensä ja etsii uutta suuntaa elämäänsä. Ohjaaja Arimo Haltsonen pystyy samaistumaan päähenkilöönsä. Hänkin jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten.

– Eläkkeelle jääminen on kelle tahansa kova pala, Kouvolan teatterissa ammattilaisuransa lopettanut Haltsonen toteaa.

Raimo Eerola

Ohjaaja Arimo Haltsosen mukaan Veikko Huovisen tekstit ovat yhä täyttä kauraa.
Ohjaaja Arimo Haltsosen mukaan Veikko Huovisen tekstit ovat yhä täyttä kauraa.

Huovinen edelleen täyttä kauraa

Haltsonen sanoo löytäneensä Huovisen tekstit naperona 1960-luvun lopulla. Huumorin voima oli valtava. Haltsosen mukaan juuri huumori on ollut hänen yli 40-vuotisen ohjaajan uran kumppani ja kantava voima.

– Huovista on luonnehdittu satiirikoksi. Hänen tekstinsä ovat edelleen tänä päivänä täyttä kauraa.

Haltsonen kertoo, että hän sai näytelmän käsikirjoituksen eteensä jo noin kymmenen vuotta sitten. Vuosi sitten se tupsahti uudelleen hänen eteensä sattumalta.

– Se oli hullu tilanne. Kaivelin viime vuonna vanhoja papereita olkalaukustani, kun löysin tämän tekstin.

Löydöksen jälkeen hän soitti siltä istumalta Karhulan työväennäyttämön Aarno Mansikkamäelle, jonka kanssa hän oli aiemmin keskustellut näytelmästä.

Raimo Eerola

Arimo Haltsosen vaimo Hannele Kainulainen toimii apulaisohjaajana.
Arimo Haltsosen vaimo Hannele Kainulainen toimii apulaisohjaajana.

Vain kaksi näyttelijää

Mansikkamäki innostui pääosan tekemisestä. Mukaan lähti myös Jari Lippo, joka näyttelee kaikki muut roolit.

– Yhteensä rooleja on kymmenkunta.

Harjoitukset aloitettiin viime syksynä. Apulaisohjaajana toimii Haltsosen vaimo, näyttelijä Hannele Kainulainen. Pariskunta on työskennellyt yhdessä jo toistakymmentä vuotta.

– Neljällä silmällä näkee paremmin, Kainulainen sanoo.

Myös Kainulaisen mielestä Huovisen tarinat ovat ajankohtaisia. Niissä käsitellään luonnonsuojelua ja tulevaisuutta hyvin osuvasti. Elämän pasianssi -näytelmässä on hänen mukaansa kysymys luopumisesta.

– Se koskettaa vanhuksia ja ihmisiä yleensäkin.

Pylkkänen on sellainen tuumailija ja kirjaviisaskin, mutta paljon hän pistää omaansa. Tämä on sellainen rooli, joita ei kovin usein rätkähdä kohdalle. — Aarno Mansikkamäki

Konsta Pylkkänen on unelmarooli

Haltsosen ensimmäinen ohjaus Karhulan työväennäyttämölle oli vuonna 1994 esitetty Gabriel, tule takaisin. Mansikkamäki ja Lippo ovat työskennelleet hänen kanssaan useampaan otteeseen vuosien varrella.

– On hieno kokemus näytellä ammatti-ihmisten ohjauksessa. Olen ollut työväennäyttämöllä yli 50 vuotta, ja Jarikin jo yli 30 vuotta, mutta aina oppii uutta. Tätä on ollut nautinto tehdä, Mansikkamäki sanoo.

Lippo kertoo, että ohjaajakaksikko on näyttänyt heille kädestä pitäen, miten kohtauksen tulisi mennä. Hänelle haasteita on tuonut useiden roolien esittäminen.

– Aluksi oli vaikeaa ja jopa pelotti, että miten pystyn luomaan monta eri hahmoa. Onneksi olen saanut ohjeita, joita olen työstänyt ja funtsaillut.

Mansikkamäki kuvailee Konsta Pylkkästä unelmaroolikseen.

– Pylkkänen on sellainen tuumailija ja kirjaviisaskin, mutta paljon hän pistää omaansa. Tämä on sellainen rooli, joita ei kovin usein rätkähdä kohdalle.

Raimo Eerola

Jari Lipolla on näytelmässä useita rooleja.
Jari Lipolla on näytelmässä useita rooleja.

Esityksiä kaksi kertaa viikossa

Kainulaisen mukaan näytelmä sopii kaikenikäisille katsojille. Hänen mielestään teoksia ei ylipäätään tulisi suunnata jollekin tietylle ryhmälle.

– Teatteri on työtä, jota kaikenikäiset tekevät yhdessä Olisi hirveän kiva, jos yleisökin olisi heterogeenista.

Elämän pasianssi -näytelmää esitetään kaksi kertaa viikossa. Yhteensä esityksiä on 12. Viimeinen esityspäivä 2. huhtikuuta.

Marita Taavitsainen ja Veeti Kallio Kyminlinnan kesäteatteriin

Tulevana kesänä Karhulan työväennäyttämö on mukana Kyminlinnan kesäteatterissa esitettävässä Vaahteramäen Eemelissa. Astrid Lindgrenin klassikkoteoksen ohjaa Taavi Vartia.

Koko perheen näytelmä toteutetaan Kotkan ja Nurmijärven kesäteattereiden välisenä yhteistuotantona. Ensi-ilta Kyminlinnassa on 4. kesäkuuta. Näytökset jatkuvat 3. heinäkuuta asti, minkä jälkeen esitys siirtyy alkuperäiselle näyttömälleen Taaborinvuorelle.

– Kotkassa esityksiä on parikymmentä. Odotuksia on paljon, Karhulan työväennäyttämön kannatusyhdistyksen varapuheenjohtaja Risto Kunelius kertoo.

Näytelmän rooleissa on nimekkeitä esiintyjiä, kuten Marita Taavitsainen, Veeti Kallio ja Thelma Siberg. Eemelin ja Iidan näyttelijät ja muu roolitus paljastetaan myöhemmin.

– Mukana on myös paikallisia harrastajia.

Elämän pasianssi

Pohjautuu Veikko Huovisen romaaniin Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (2004).

Näytelmän ohjaa Arimo Haltsonen. Apulaisohjaajana toimii Hannele Kainulainen.

Konsta Pylkkästä näyttelee Aarno Mansikkamäki. Muissa rooleissa on Jari Lippo.

Näytelmä saa ensi-iltansa kulttuuritalo Kyminsuussa sunnuntaina 16.2. kello 15.

Esityksiä on yhteensä 12. Viimeinen esityspäivä on 2. huhtikuuta.

Uusimmat uutiset