Uutisen takaa: Kymijoen Lohisoiton ennakkoinfossa oli enää vain pieniä uutisia, niin kuin työryhmän uudet t-paidat — Tapahtuman aikana voi kuulla paitsi musiikkia myös uutta tutkimustietoa musiikin vaikutuksesta ihmisen kehoon

Paikallinen festivaalikesä alkaa viikon päästä ja etkoista laskettuna jo sunnuntaina. Kymijoen Lohisoiton ohjelma näyttää toteutuvan juuri niin kuin jo talvella kerrottiin. Kahden konsertin liput ovat jo loppuneet.

Lastenkonsertissa esiintyy Freija-yhtye. Siinä soittavat ja laulavat Lassi Logrén (vasemmalla), Maija Karhinen-Ilo, Arto Anttila ja Matti Laitinen.

Paikallinen festivaalikesä alkaa viikon päästä. Tai jos etkot lasketaan — ja miksei laskettaisi — se alkaa jo sunnuntaina.

Avaaja on Kymijoen Lohisoitto. Ohjelmaa on tarjolla aikuisille ja lapsille, klassisen ystäville ja jazzin harrastajille, asemansa vakiinnuttaneen kuuntelijoille ja indiestä innostuville, rahalla ja ilmaiseksi.

Ohjelmaa on tarjolla aikuisille ja lapsille, klassisen ystäville ja jazzin harrastajille, asemansa vakiinnuttaneen kuuntelijoille ja indiestä innostuville, rahalla ja ilmaiseksi.

Parikymmentä tapahtumaa

Viime tipan lehdistötilaisuudessa tapahtuman järjestäjillä ei ole oikeastaan mitään uutta kerrottavaa. Helmikuussa julkistettuun ohjelmaan ei ole tullut muutoksia, eikä järjestelyissä ole tapahtunut muitakaan mullistuksia.

Luvassa on parikymmentä eri tapahtumaa, joista valtaosa on tietysti konsertteja. Lisäantia festivaaliin tuovat seminaari- ja luentotilaisuudet. Hyvinvointi- ja musiikki -seminaarissa on luvassa niinkin tuoretta kuin viime viikolla Lääkärilehdessä julkaistua tietoa siitä, mitä ihmisen kehossa tapahtuu musiikin vaikutuksesta.

Järjestäjät kuvailevat tarjontaansa sanoilla, joista huokuu ainutlaatuisuutta, poikkeuksellisuutta ja hienoutta. On heillä perusteitakin.

Poikkeuksellisuus toistuvuudessa

Yksi festivaalin kohokohdista on Pietarin Filharmonian vierailu. Festivaalityöryhmän puheenjohtaja Matti Jylhä-Vuorio näkee — paradoksaalista ehkä — poikkeuksellisuuden toistuvuudessa.

Jylhä-Vuorio arveli, että ”ainahan voi kerran tapahtua”, mutta nyt pietarilaismuusikot tulevat Kotkaan jo kolmannen kerran. Hän luonnehti kapellimestari Nikolai Aleksejevia erittäin kriittiseksi, niin että yhä uudestaan tänne tuleminen ja Kymi Sinfoniettan kanssa soittaminen kertonee hyvää myös Kymi Sinfoniettasta.

Vierailukonsertti juhlistaa Kotkan kaupungin 140-vuotisuutta. Järjestäjät olisivat mieluusti panneet sen avajaiskonsertin paikalle, mutta Aleksejev ei ehdi Kaukoidän-matkaltaan vielä ensi keskiviikoksi Kotkaan.

Avajaiskonsertti soi sitten Umo Jazz Orchestran, Aili Ikosen ja elokuvasävelten kanssa Merikeskus Vellamossa.

Kaksi on myyty loppuun

Konserttien ohella paikkojakin voi ylistää. Matti Jylhä-Vuorio puhuu suorastaan pyhästä velvollisuudesta nostaa esiin hienoja kulttuurikohteita. Niihin kuuluu myös etkojen tyyssija, Sunilan tehtaanjohtajan talo Kantola.

Muita ovat sitten vaikka Langinkosken keisarillinen kalastusmaja ja Pyhtään kirkko.

Työryhmän sihteeri Reetaliina Marin hehkuttaa myös merimatkoja. Hän uskoo, että kun yleisö ja esiintyjät reissaavat saarikonserttiin samalla paatilla, kyseessä on hittituote.

Lehdistötilaisuuden melkein ainoa uutisen tapainen liittyykin festivaalin toiseen saarikonserttiin: Kuutsalossa järjestettävä Samuli Edelmannin ja kumppaneiden Saarimaja soi -tapahtuma on loppuunmyyty.

Tilaisuuden jälkeen tulee toinen uutinen. Myös UMOn keikan liput ovat loppuneet.

Noin 60 000 euron budjetilla

Tapahtuman budjetti on noin 60 000 euroa. Jylhä-Vuorio sanoo sen, minkä on luultavasti ennenkin sanonut: tällaisella budjetilla ei varmaan toista vastaavaa tapahtumaa rakenneta.

Työryhmän jäsenet eivät saa palkkaa, vaan rakentavat festivaalin silkasta rakkaudesta ja...

Tässä tulee lehdistötilaisuuden kolmas uutisen tapainen: tänä vuonna tekijöille on luvassa uudet t-paidat.

Ohjelma löytyy esimerkiksi osoitteesta www.lohisoitto.fi. Tapahtuma on 5.—9.6.

Kommentoidut